"Uskonpa, että se ajaa sisun", mutisi hän hihittäen. "Mutta jollei se onnistu, niin tapan sen!"
Useita kertoja Kazan kuuli sinä yönä Harmaan Hukan kutsun. Hän vikisi hiljaa vastaukseksi, peläten nuijaa. Hän tuijotti tuleen, kunnes sen viimeinen hehku sammui, ja hinautui sitten varovasti pölkyn juurelta. Pari kolme kertaa hän yritti seistä, mutta vaipui joka kerta takaisin. Hänen jalkansa eivät olleet poikki, mutta niillä seisominen oli tuskallista. Hän oli hiessä ja kuumeinen. Kaiken yötä hän janoissaan himoitsi vettä.
Kun Sandy varhain aamun sarastaessa ryömi esille peitteittensä välistä, antoi hän koiralle sekä ruokaa että juomaa. Vettä Kazan joi, mutta ruokaan ei tahtonut kajota. Sandy oli tyytyväinen koirassa tapahtuneeseen muutokseen. Kun sitten aurinko nousi, oli hän lopettanut aamiaisensa, valmiina lähtemään matkalle. Nyt hän lähestyi Kazania pelkäämättä, ilman nuijaa. Päästettyään irti hihnan hän laahasi koiran kanootin luo. Kazan kyyristyi hiekalle siksi aikaa, kun hänen vangitsijansa kiinnitti hihnan pään kanootin perään. Sandy irvisteli. Se, mitä nyt oli tulossa, tuottaisi hänelle huvia. Yukonissa hän oli oppinut, kuinka koirista saadaan sisu lähtemään.
Hän työnsi kanootin rannasta keula edellä. Ponnistaen melalla hän alkoi sitten kiskoa Kazania veteen. Pian Kazan seisoi etujalkoineen kosteassa hiedassa virran partaalla. Hetkeksi Sandy höllensi hihnaa ja tempaisi sitten äkkiä Kazanin rajusti rannalta jokeen. Samassa hän työnsi kanoottinsa keskivirtaan, käänsi sen nopeasti virran suuntaan ja alkoi meloa niin paljon, että hihna kiristyi hänen uhrinsa kaulan ympärillä. Väsymyksestään ja vammoistaan huolimatta Kazanin oli nyt pakko uida pitääkseen päänsä veden yläpuolella. Kanootin vanavedessä ja Sandyn meloessa yhä voimakkaammin hänen asemansa kävi hetki hetkeltä yltyväksi kidutukseksi. Välistä hänen pörröinen päänsä oli kokonaan veden alla. Toisin vuoroin Sandy odotti, kunnes koira oli ajautunut veneen sivulle, ja sitten painoi hänet veden alle melansa päällä.
Kazan kävi yhä heikommaksi. Kun oli kuljettu puoli mailia, oli hän jo hukkumaisillaan. Vasta silloin Sandy kiskoi hänet sivulleen ja hinasi kanoottiin. Raukeana ja läähättäen koira vaipui pohjalle. Vaikka Sandyn menettely olikin raaka, oli se ainakin täyttänyt hänen tarkoituksensa. Kazanissa ei enää ollut taistelun halua. Hän ei enää kamppaillut vapautensa puolesta. Hän tiesi, että tämä mies oli hänen herransa, ja toistaiseksi häneltä oli sisu mennyt. Nyt hän halusi vain saada maata kanootin pohjalla, poissa nuijan ulottuvilta ja turvassa vedeltä. Nuija lojui hänen ja miehen välissä. Sen pää oli jalan tai parin päässä, ja sieraimiinsa hän sai oman verensä hajua.
Viisi päivää ja yötä jatkui kulkua myötävirtaan, ja McTrigger sivisti Kazania vielä kolmella nuijasaunalla ja uudella turvautumisella vesikidutukseen. Kuudennen päivän aamuna he saapuivat Red Gold Cityyn, ja McTrigger pystytti telttansa joen rannalle. Jostakin hän hankki ketjun Kazanille ja kiinnitettyään koiran varmasti teltan taakse leikkasi irti nahkaisen kuonokopan.
"Sinähän et voi lihota kuonokopassa", puheli hän vangilleen. "Ja minä tahdon sinusta taas väkevän, ja sitten saat olla niin raju kuin itse helvetti. Minulla on eräs tuuma. Sinä näet voit antaa selkään oman painosi määrälle villikissoja. Me esitämme piankin näytöksen, joka täyttää taskumme kultahiekalla. Semmoista olen pannut toimeen ennenkin, ja nyt se käy päinsä täällä. Susi ja koira jumaliste, siitähän vasta valtti tulee."
Kahdesti päivässä hän tästedes vei tuoretta, raakaa lihaa Kazanille. Pian Kazanin into ja rohkeus palasivat. Kipu hävisi jäsenistä. Ruhjotut leuat paranivat. Ja neljännestä päivästä lähtien hän joka kerta, kun Sandy ruokineen saapui, tervehti ärisevien torahampaittensa taisteluhaasteella. Nyt McTrigger ei lyönyt. Hän ei antanut koiralle ollenkaan kalaa eikä talia ja jauhoja — ei mitään muuta kuin raakaa lihaa. Hän matkasi viisi mailia jokea ylöspäin noutamaan tapetun karibun tuoreet sisälmykset. Eräänä päivänä Sandyllä oli toinen mies mukanaan, ja kun vieras lähestyi askeleen verran liian lähelle, teki Kazan nopean äkkihyökkäyksen häntä kohden. Mies hypähti takaisin ja kirosi hämmästyneenä.
"Tuo kelpaa", murisi hän. "Se on tosin kymmentä tai viittätoista naulaa köykäisempi kuin tanskalainen, mutta sillä on hampaat ja sukkelat käänteet. Kyllä se pystyy esittämään komean näytelmän ennenkuin kukistuu."
"Panen veikkaa viisikolmatta prosenttia omasta osuudestani, että se ei joudu tappiolle", esitti Sandy.