"Minä löisin vaikka tasavetoa sen puolesta. Antaisin vielä lisääkin, jos vaadittaisiin. Se voittaa tanskalaisen tuota pikaa. Tanskalaisella ei ole mitään varmaa taistelutapaa."
"Mutta se on painava", sanoi toinen epäröiden. "Katsopa sen leukoja ja hartioita."
"Ja sen isoja jalkoja, pehmeää kurkkua ja vatsan kömpelöä paksuutta", keskeytti Kootenayn mies. "Hitto vie, mies, usko minua äläkä pane rahojasi tanskalaisen puolesta!"
Toisia yhtyi heidän seuraansa. Kazan oli aluksi ärissyt kaikille näille ympäröiville kasvoille. Mutta nyt hän makasi nojaten häkin laudoitettuun peräseinään ja katseli heitä jurosti etukäpäliensä välistä.
Taistelu piti suoritettaman Harkerin asunnossa, joka oli jonkinlainen kapakan ja kahvilan välimuoto. Penkit ja pöydät oli siirretty syrjään, ja ison huoneen keskellä oli kolme ja puoli jalkaa lattiasta kohoavalla korokkeella kymmenen jalan läpimittainen häkki. Kolmensadan katsojan istuimet oli asetettu sen ympärille. Häkin avonaisen yläosan kohdalle oli ripustettu kaksi isoa, lasiheijastimilla varustettua öljylamppua.
Kello oli kahdeksan, kun Harker, McTrigger ja kaksi muuta miestä kantoivat Kazanin näyttämölle, seipäitten varassa, jotka pistivät esiin hänen häkkinsä pohjasta. Toinen koira oli jo taisteluhäkissä. Hän seisoi silmiään räpytellen välkkyvien lamppujen kirkkaassa valossa. Nähdessään Kazanin hän nosti korvansa pystyyn. Kazan ei paljastanut torahampaitaan. Kumpikaan ei osoittanut odotettua kiukkuisuutta. Tämä oli heidän ensi kohtaamisensa, ja tyytymätön murina kävi rivien kautta, joissa nuo kolmesataa miestä istuivat. Tanskalainen pysyi liikkumatta kuin kallio Kazania työnnettäessä omasta häkistään taisteluhäkkiin. Hän ei hyppinyt eikä murissut. Hän tarkasteli Kazania epäluuloisesti ja kysyvästi, kannattaen arvokkaasti uljasta päätään, ja sitten hän taas katsoi odottavien miesten kiihottuneihin kasvoihin.
Jonkun hetken Kazan seisoi jalat jäykkinä, silmäten tanskalaista. Sitten hänen hartiansa painuivat, ja hänkin tähysteli kylmästi joukkoa, joka oli odottanut taistelua elämästä ja kuolemasta. Ivanauru kajahteli pitkin tiheitä rivejä. Vihellyksiä ja herjasanoja sateli McTriggerille ja Harkerille, ja kiukkuisia ääniä sekaantui yhä kasvavaan tyytymättömyyteen ja sekamelskaan, vaatien rahojaan takaisin. Sandyn kasvot punoittivat nöyryytyksestä ja raivosta. Harkerin otsan siniset suonet olivat kahta vertaa paksummat kuin tavallisesti. Hän heristi nyrkkiään joukkoa kohti ja huusi:
"Odottakaa! Antakaa heille aikaa, te kirotut pöllöt!"
Silloin joka ääni vaikeni. Kazan oli kääntynyt. Hän katsoi suoraan isoa tanskalaista, ja tämä oli kääntänyt silmänsä Kazania kohden. Varovasti, hyökkäystä tai syrjähyppyä vastaan valmiina, Kazan lähestyi hiukan. Toisen harja nousi pystyyn. Hänkin lähestyi Kazania. Neljän jalan päässä toisistaan he seisoivat jäykkinä. Nyt olisi huoneessa kuullut vaikka kuiskeen. Sandy ja Harker, jotka seisoivat aivan häkin ääressä, vetivät tuskin henkeään. Joka jäseneltään ja lihakseltaan uljaat satojen taistojen sankarit, kuolemaan asti pelottomat ihmisen uhriksi joutuneet puolisudet seisoivat vastatusten.
Kukaan ei nähnyt kysyvää katsetta heidän pedonsilmissään. Kukaan ei tiennyt, että tänä selkäpiitä karmivana hetkenä erämaan ihmeellinen henkihaltia liiteli heidän välissään, ja että eräs sen ihmetöistä oli heihin vaikuttamassa. Se oli ymmärtämys. Jos he olisivat toisensa kohdanneet ulkosalla — valjaissa — olisivat he nyt kieriskelleet kauheassa taistelun temmellyksessä. Mutta täällä he tunsivat vain mykkää vetoomusta veljeyteen. Ratkaisevana hetkenä, jolloin enää vain askel erotti heitä, ja jolloin ihmiset odottivat ensimmäistä hurjaa hyökkäystä, nosti uljas tanskalainen hitaasti päätään ja katseli lamppujen kirkkaassa valaistuksessa Kazanin selän yli. Harker vapisi ja kirosi hiljaa itsekseen. Tanskalaisen kurkku oli alttiina Kazanille. Mutta eläinten kesken oli tehty äänetön rauhansopimus. Kazan ei hyökännyt. Hän kääntyi. Ja hartiat yhdessä — ihmishalveksimisessaan ylväinä — he seisoivat ja katselivat vankilansa ristikon lävitse ihmiskasvojen kehää.