Puolisen mailin päässä rosvojoukon edessä oli pieni järvi. Sen rannalta nousi kahden leirinuotion savut, ja Rod ja Mukoki voivat erottaa ainakin parikymmentä tummaa hahmoa nuotioiden ympärillä.
Vain pyssynkantaman päässä, milteipä äänen kuuluvissa, oli siis hyökkäyksen tehneiden lisäksi ainakin kolmannes vungain asekuntoista heimoa!
Rod käsitti täysin, kuinka toivoton tilanne oli. Jos he nyt kävivät noiden neljän riiviön kimppuun vapauttaakseen Vabin, saisivat he viidessä minuutissa kimppuunsa valtavan ylivoiman; jos he taas jättäisivät Vabin rosvojen käsiin… Häntä puistatti tuo ajatus, sillä hän tiesi kuinka säälimättömästi vungat käyttäisivät tilaisuutta kostaakseen Vabinoshin väelle.
Hänen miettiessään näitä kolkkoja mahdollisuuksia oli uskollinen vanha soturi jo suunnitellut valmiiksi oman sotajuonensa. Hän tahtoi kernaasti kuolla yhdessä Vabin kanssa, mutta hän ei halunnut nähdä Vabin kuolevan yksin. Mukoki kuiskasi sanan, loi viimeisen katseen kiväärinsä lukkoon ja riensi sitten tuulena rinnettä alas.
Juurelle tultuaan hän poikkesi rosvojen jäljiltä. Rod ymmärsi, että hän aikoi tehdä nopean puolikierroksen ja hyökätä vihollisten kimppuun yllättämällä sivulta eikä takaapäin. Jälleen kaupunkilaispoika sai panna parastaan pysyäkseen eteenpäin syöksyvän vanhuksen kintereillä. Vajaan kymmenen minuutin perästä Mukoki pysähtyi, kurkisteli varovaisesti lumisten pähkinäpensasten lomasta ja katsahti sitten tyytyväinen irvistys kasvoillaan Rodiin.
— Jo tulee, hän kuiskutti tuskin kuuluvasti. Ne tulee.
Rod kurkisti hänen olkansa yli, ja jälleen hän tunsi sydämensä hypähtävän kurkkuun. Pahaa aavistamatta vungat lähenivät parinsadan askelen päässä. Mukoki silmäsi miltei rukoilevasti nuoren toverinsa kasvoihin ja laski ruskean, ryppyisen kätensä hänen käsivarrelleen.
— Sinä ottaa etumies — Vabin edestä, hän kuiskutti. Minä ottaa muut kolme. Sinä näkee tuo puu — koivu, josta on tuohi pois kyljestä? Ampuu just silloin kun se tulee siinä kohtaa. Käsi ei vapise? Ei ampua ohi?
— En, vastasi Rod. Hän tarttui ruskeaan käteen ja puristi sitä lujasti. Minä ammun hänet yhdellä laukauksella!
He voivat jo kuulla rosvojen puhelevan keskenään, ja kohta he näkivät
Vabin veriset kasvot.