Sitten varhain syksyllä, kun syyskuun ensi pakkaset pukivat pohjolan lehtipuut kultaan ja purppuraan, tuli Vabilta pitkä kirje, joka aiheutti kiihkeää iloa ja arkailevaa epäröintiä Drew'n pienessä kodissa. Sen mukana seurasi kirje kaupanhoitajalta itseltään, toinen prinsessa-äidiltä ja lisäksi vielä pieni lippunen Minnetakilta — kaikki he pyysivät rouva Drew'ta ja Roderickia viettämään seuraavan talven heidän luonaan Vabinoshissa.
"Sinun ei tarvitse välittää, vaikka menettäisitkin paikkasi", kirjoitti Vabigun. "Me keräämme täällä talven kuluessa enemmän rahaa kuin sinä Detroitissa hankkisit kolmessa vuodessa. Me rupeamme pyytämään susia. Seudut aivan vilisevät niitä, ja hallitus maksaa tapporahaa viisitoista dollaria joka päänahasta. Toissa talvena tapoin niitä nelisenkymmentä eikä siinä ollut suurtakaan konstia. Minulla on kesy susi, jota käytämme houkuttimena. Älä huolehdi pyssystä ja ampumatarvikkeista. Meillä on niitä täällä yllin kyllin."
Monena päivänä rouva Drew ja hänen poikansa pohtivat asiaa ennen kuin kirjoittivat vastauksen Newsomeille. Roderick hehkui lähtöintoa, mutta äiti oli epäröivä. Heidän varansa olivat pelottavan vähäiset, ja Rod varmastikin menettäisi sen pikku ansion, joka tähän asti oli auttanut heitä eteenpäin. Hänen tulevaisuutensa näytti juuri nyt lupaavalta, ja talveksi oli määrä korottaa hänen palkkansa kymmeneen dollariin viikolta. Lopulta äiti ja poika sopivat asiasta. Rouva Drew ei lähtisi Vabinoshiin, mutta sen sijaan Roderick saisi viettää talven siellä. Tällainen vastaus lähetettiin Newsomen perheelle.
Kolme viikkoa myöhemmin tuli Vabigunin vastaus. Lokakuun kymmenentenä päivänä hän olisi Rodia vastassa Pihtakuusimetsän asemalla Mustan Sampijoen varrella. Sieltä he jatkaisivat matkaa kanootilla Sampijärvelle, kantaisivat sitten kanootin ja matkatavarat maitse Nipigon-järvelle ja saapuisivat Vabinoshiin ennen kuin järvet jäätyisivät.
Matkavalmistuksiin ei jäänyt paljonkaan aikaa, ja neljäntenä päivänä Vabin kirjeen tulon jälkeen Rod ja hänen äitinsä odottelivat asemalla junaa, joka veisi pojan uuteen houkuttelevaan elämään. Vasta yhdentenätoista päivänä hän saapui Pihtakuusimetsään. Vabi oli siellä häntä vastassa mukanaan eräs kauppapaikan intiaani, ja saman päivän iltapuolella alkoi matka Mustaa Sampijokea ylöspäin.
3.
RODERICK NÄKEE JALANJÄLKIÄ
Rod oli nyt ensi kertaa elämässään suurilla sydänmailla.
Istuen kokassa tuohikanootissa, joka kuljetti heitä Sampijokea ylöspäin, Vabin meloessa hänen selkänsä takana, hän nautti täysin siemauksin aarniometsien ja hetteisten nevojen jylhästä kauneudesta, kun he kiitivät vettä pitkin äänettömästi kuin varjot. Hänen sydämensä löi rajusti ja hänen silmänsä tähystelivät herkeämättä jälkiä suuresta metsänriistasta, jota Vabi sanoi vilisevän joka taholla heidän ympärillään. Hänen polvillaan lepäsi Vabin repeteripyssy valmiina poskelle vietäväksi.
Ilma oli kirpeän raitis edellisten öiden hallapakkasten jälkeen. Väliin heitä ympäröi kullan- ja purppurankarvainen lehtimetsä, välistä joki kiemurteli juhlallisen tummien pihtakuusien lomitse; toisinaan kuljettiin laajojen lehtikuusivesakkoja kasvavien nevojen halki.