— Vie sun metsähinen, tuo viime laukauksesi oli ensikertalaiselle oikea mestarisattuma! Sinä kaadoit karhusi!
Epämukavasta asennostaan huolimatta Rod päästi ilon ulvonnan, ja kohta kun hänen jalkansa tapasi pohjan, hän tempautui irti Vabin otteesta ja kapusi ajopuuruuhkalle. Aivan sen reunalla hän tapasi kontion, joka oli kuollut kuin kivi saatuaan luodin kylkeensä ja toisen päähänsä. Seisten vettä valuvana ja väristen ilosta ja vilusta ensimmäisen suursaaliinsa vierellä hän katseli rantaan melovia tovereitaan ja luikkasi pitkään ja riemullisesti, niin että sen voi kuulla puolen mailin päähän.
— Nyt sinä ansaitset leirin ja nuotion lämpimiksesi, nauroi Vabi kiiruhtaen hänen luokseen. Enpä olisi uskonut, että sinua onnistaisi näin hyvin. Tänä iltana me pidämme juhlan ja rakennamme oivan nuotion näistä ajopuista, jotta saat oikean käsityksen eräelämän ihanuudesta. Hoi, Muki, hän hoilasi vanhalle intiaanille, paloittelepas tämä veikkonen. Minä laitan leirin kuntoon.
— Emmekö voi ottaa nahkaa talteen? hätäili Rod. Sehän on minun ensimmäinen saaliini, näetkös, ja…
— Tietysti otamme. Tule auttamaan minua nuotion rakentamisessa, se pitää kylmän sinusta etäällä.
Viehättyneenä ensimmäisen leirin valmistelusta Rod melkein unohti olevansa likomärkä ja että pakkasyö oli tulossa. Ensimmäinen tehtävä oli nuotion rakentaminen, ja pian roihusikin mahtava, rätisevä ja miltei savuamaton valkea hohdellen valoa ja lämpöä kymmenen metrin päähän.
Sitten Vabi nouti huopapeitteet kanootista, kiskoi osan vaatteita yltään ja auttoi Rodia riisuutumaan tyyten. Kohta poika oli kapaloitu kuiviin huopiin ja märät vaatteet riippuivat kuivumassa puunoksilla lähellä valkeata.
Ensi kertaa elämässään Rod näki miten erämaja rakennettiin. Huolettomasti vihellellen Vabi haki kirveen kanootista, kävi punasetrimännikön laitaan ja katkoi sieltä sylillisen toisensa perästä tuuheita oksia ja vesoja. Huopapeitteisiin kietoutuneena Rod auttoi kantamaan niitä nuotion lähelle nauraen itsekin täyttä kurkkua eriskummalliselle ulkoasulleen ja hullunkurisille kompastuksilleen.
Puolen tunnin aherruksen jälkeen havumaja alkoi saada hahmoa. Kaksi haaralatvaista setrivesaa työnnettiin maaperään lähes kolmen metrin päähän toisistaan, ja molempien haarukkoihin sovitettiin kolmas, joka sitten muodosti majan "kurkihirren". Sitä vasten asetettiin vinosti maahan puolisen tusinaa muita vesoja, joiden väliin sitten pujoteltiin pitkinpäin tuuheita oksia.
Jokseenkin samaan aikaan kun vanha intiaani oli saanut karhun nyljetyksi ja paloitelluksi, oli erämajakin valmis. Istuessaan siinä raittiilta tuoksuva katto päänsä päällä ja seinä selkänsä takana, pehmeä havuvuode allaan ja jylhä, äänetön erämaa ympärillään Rod tunsi mielessään sanoin kuvaamatonta viehätystä, jolle eivät mitkään romaaniseikkailut voineet vetää vertoja. Ja kun vähän myöhemmin karhunlihakimpaleet käristyivät vartaassa hiilloksella ja kahvintuoksu yhtyi pannussa paistettujen jauhokakkujen lemuun, hän tiesi rakkaimpien unelmiensa käyneen toteen.