— Hänen olkavarrenluunsa taitaa olla poikki, Muki, hän sanoi. Onko sinulla kuumaa vettä?
— Ampumahaavako? kysyi vanha intiaani välittämättä lainkaan kysymyksestä. Hän polvistui Rodin viereen sormet hätäisesti harallaan.
— Ei — nuijanisku. Yhdyimme metsässä kolmeen intiaaniin, jotka olivat laittaneet leirin ja pyysivät meitä syömään kanssaan. Meidän murkinoidessamme ne peijoonat hyppäsivät niskaamme. Rod sai silloin tuon iskun ja menetti kiväärinsä.
Mukoki riisui näppärästi päällysvaatteet sairaan pojan yltä ja paljasti hänen vasemman käsivartensa ja kylkensä. Käsivarsi oli turvonnut mustanpuhuvaksi, ja vyötäisten yläpuolella oli pitkä sininen juova.
Mukokissa oli vähän haavurin vikaa. Kovakouraisesti hän tutki vammaa puristellen ja väännellen lihaa ja luuta, kunnes Rodin täytyi älähtää tuskasta. Mutta tutkimuksen loputtua oli ruskean lääkärin järeillä kasvoilla iloinen ilme kun hän sanoi:
— Ei mikään luu poikki — pahempi vika täällä! — Hän kosketti sinervää juovaa. — Kylkiluu melkein poikki — ei vallan. Puristaa henki ulos ja tekee julman kova kipu. Tarvitsee vain vahva illallinen ja kuuma kahvi — hieroa karhunihralla, sitten tulee parempi!
Rod oli avannut silmänsä ja hymyili heikosti. Vabi ei voinut pidättää ilonhuutoa.
— Laitasi ei olekaan niin hullusti kuin me ajattelimme, kuuletko Rod? hän huudahti. Mukia ei kukaan pane pussiin. Jos hän sanoo, että käsivartesi ei ole poikki, niin se ei ole, ja muutapa ei nyt kaivatakaan. Annahan kun laitan sinulle oikean vuoteen noista huovista, ja sitten saamme kohta illallista, joka pitää sinusta kivun loitolla. Odotas — minä tunnen lihan — tuoreen lihan tuoksua!
Nauraa hihittäen Mukoki kimposi pystyyn ja juoksi nuotiolle, jossa naarashirven kylkikappaleet hiljaa pihisivät vartaissa. Ne olivat jo käristyneet korean ruskeiksi, ja niistä tippuva rasva toi sieraimiin ruokahalua kiihottavan tuoksun. Ja kun Vabi oli Mukokin ohjeiden mukaan voidellut toverinsa vammat ja laittanut niihin siteet, levitettiin houkutteleva ateria heidän eteensä. Nähdessään aimo annoksen hirvenkyljyksiä ynnä ohrajauhokakkuja ja ison kupin kiehuvaa kahvia Rodilta pääsi onnellinen vaikka vähän hämillinen nauru.
— Minua hävettää, Vabi, hän sanoi. Tässä olen ollut teidän hoidettavananne ja kannettavananne kuin vaivainen vasikka; ja nyt saan tietää, ettei minulla ole luunmurtumaakaan, ja nälkäinen minä olen kuin karhu! Eikö olekin viheliäistä? Aivan kuin muka olisin henkihieverissä! Melkeinpä toivoisin, että käsivarteni olisi poikki!