Hän laski kätensä polvillaan olevan Mukokin olalle, ja vanha metsänkävijä silmäsi häneen onnellinen ja tyytyväinen irvistys ahavoituneilla kasvoillaan, joille lähes viisikymmenvuotinen eräelämä oli piirrellyt ryppyjä tiheään kuin karttaan.
Mukoki oli ollut Vabin ensimmäisenä lapsenhoitajana ja kannellut pientä palleroista olallaan metsiin; hän oli leikkinyt poikasen kanssa ja perehdyttänyt hänet jo pienestä pitäen metsäneläinten tapoihin, ja yhdessä pikku Minnetakin kanssa hän oli surrut, kun Vabi oli lähetetty kouluun. Kaikki hellyys ja rakkaus, mikä piili jämeän vanhan punanahan sydämessä, oli omistettu intiaaninuorukaiselle ja hänen sisarelleen; Mukoki oli heille toinen isä.
— Sinulla eilen julman paha päivä, hän vastasi Vabille. Väsyy kovin. Minulla hyvä olo. — Hän nousi pystyyn ja ojensi Vabille pitkän haarukkakepin, jolla hän oli hoidellut vartaassa käristyviä lihapalasia. Tuolla sinä kääntelee paisti, hän lisäsi. Minä katselen raudat.
Rod, joka myös oli tällä välin herännyt ja kuullut viime sanat, huusi havumajasta:
— Odottakaahan minuutti, Mukoki. Minä lähden mukaanne. Jos olette saanut suden, tahtoisin nähdä sen.
Hetkisen perästä hän ilmestyi näkyviin täysin pukeutuneena ja kasvoillaan paljon terveempi väri kuin eilen illalla nukkumaan käydessä. Hän seisahtui tulen ääreen, ojensi ensin toista kättä ja sitten toista sen lämpimään, irvisti vähän tuskasta ja ilmoitti huolestuneille tovereilleen, että hän oli entisellään, paitsi että käsivarsi ja kylki olivat vielä hyvin hellät.
Kävellen verkalleen, jotta Rod "tottuisi jälleen koipiinsa", kuten Vabi sanoi, Mukoki ja Rod lähtivät virran vartta ylöspäin. Aamu oli harmaa ja hämärä, ja silloin tällöin tipahteli isoja lumihiutaleita ennustaen, että päivän pitkään oli odotettavissa uusi lumimyrsky. Mukokin sudenraudat olivat parinsadan metrin päässä leiristä, ja kun he olivat kiertäneet erään joen polven, pysähtyi vanha metsästäjä äkisti ja päästi hohottavan mielihyvän murahduksen. Katsoessaan hänen osoittamaansa suuntaan Rod näki vähän matkan päässä mustan hahmon hangella.
— Siinä se on! huudahti intiaani.
Heidän lähetessään mustaan hahmoon tuli äkkiä eloa, se rimpuili ja teutaroi lumessa kuin kuolemanhädässä. Muutaman askelen otettuaan he jo seisoivat lähellä vankiaan.
— Naarassusi! huudahti Mukoki.