Hän tarttui vyöllään olevaan kirveeseen ja läheni kyrmistelevää petoa parin askelen päähän. Rod huomasi, että toinen noista isoista teräsansoista oli pureutunut kiinni suden etujalkaan ja toinen takajalkaan. Sen tähden ei eläinparka kyennyt lainkaan puolustautumaan, vaan kyyristyi luimistellen vatsalleen, valkoiset hammasrivit vihaisessa irvessä ja silmät liekehtien kipua ja kiukkua, ja vain laihassa, surkean nälkiintyneessä ruumiissa voi nähdä pelon värinää kun surmaaja lähestyi. Rodia olisi suden avuton tila kovin säälittänyt, jollei hän olisi muistanut, kuinka tiukalla hänen ja Vabin pelastus oli eilen ollut kokonaisen petolauman käsistä.
Pari kolme nopeaa kirveeniskua lopetti eläimen tuskat. Mukoki otti veitsensä ja leikkasi rodulleen ominaisella taidolla syvän uurteen pedon pään ympäri korvien alapuolelta ja irrotti sitten kerran ylöspäin, kerran alaspäin ja kahdesti sivuille nyhtäisten päänahan verestävästä kallosta.
Silloin Rodilta pääsi äkkiä, aivan ajattelematta, kysymys:
— Tuollako tapaa te ihmisiltäkin nyljette päänahan?
Mukoki silmäsi häneen ällistyneenä, hänen leukansa loksahti — ja sitten hän ensi kertaa Rodin kuullen päästi oikean naurunremahduksen. Kun Mukoki nauroi, kuului vain jonkinlaista puoleksi hihittävää, puoleksi korisevaa röhkinää, jota ei Rodin eikä edes Vabinkaan onnistunut matkia.
— Ei ikinä nylkee valkea mies, puhisi Mukoki naurunsa keskeltä. Isä ennen teki niin — nuori mies kun oli. Otti monet päänahat!
Mukokin nauru ei ottanut loppuakseen edes heidän leirille palattuaan.
Aamiainen ahmaistiin vajaassa kymmenessä minuutissa. Lunta alkoi jo putoilla tiheään, ja jos metsästäjät lähtisivät oitis matkaan, heidän jälkensä epäilemättä peittyisivät aivan näkymättömiin puolenpäivän aikaan, mistä voisi olla paljon hyötyä liikuttaessa vungien mailla. Toiselta puolen Vabi tahtoi välttämättä palata eiliselle sudensurmapaikalle korjaamaan päänahat ennen kuin lumi ennätti peittää jäljet. Ei ollut vaaraa, että he eksyisivät toisistaan, sillä olihan sovittu, että Rod ja Mukoki kulkisivat jäätyneen joen vartta ylöspäin. Vabi tavoittaisi heidät ennen pimeän tuloa.
Pyssy, revolveri, veitsi ja vyössä kannettava terävä kirves mukanaan Vabi lähti leiristä. Neljännestunnin kuluttua hän läheni varovaisesti sitä järvenpäätä, jossa vanha uroshirvi oli kamppaillut kuolinkamppailunsa taistellen susilaumaa vastaan. Yhdellä ainoalla silmäyksellä hän totesi miten taistelu oli päättynyt — hangella näkyi joukko tyhjiksi kaluttuja luita ja mahtava sarvipari.
Taistelutantereella seistessään Vabi toivoi, että Rod olisi ollut hänen kanssaan katselemassa valtavan kamppailun jälkiä. Tuolla makasi voitettu hirvi — tosin vain luukasana. Mutta valtava pää sarvineen oli jäljellä. Se oli suurin hirvenpää jonka intiaaninuorukainen pitkänä eräaikanaan oli nähnyt, ja hänen mieleensä juolahti, että jos sen voisi sopivalla tavalla käsitellä, se olisi ainakin sadan dollarin arvoinen.