Nuorukaiset näkivät hänen äkkiä ojentuvan suoraksi. Sitten he kuulivat hänen päästävän matalan naurunhihityksen. Hän kumartui ja nosti lumesta jonkin möhkäleen, jonka viskasi nuotionloimon piiriin.
— Hirmuttu iso vunga! Tappaa soma lihava ilves!
Vaikertaen puoliksi tosissaan, puoliksi piloillaan Rod paiskautui selälleen havukasalle, mutta Vabi puhkesi naurunhohotukseen, joka kajahti kauas hiljaiseen yöhön. Mukokin naaman oli leveä irvistys uurtanut tuhansiin ryppyihin.
— Hirmuttu iso vunga totta! hän toisti hihittäen. Päästää kuti ilvestä päin naamaa.
Kun Rod viimein tuli majasta toisten seuraan, hän punoitti koko naamaltaan ja irvisti kuin lammas, kuten Vabi sanoi.
— Kyllähän teidän kelpaa minulle nauraa, Rod puolustelihe. Mutta entä jos vungat todellakin olisivat hyökänneet kimppuumme — mitäs sitten? En totta vie enää toista kertaa pane rikkaakaan ristiin, jos päällemme käydään. Te junkkarit saatte silloin itse pitää huolen kaikesta!
Mutta vaikka olikin ärtyvinään toisten pilanteosta, Rod oli itse asiassa suunnattoman ylpeä ensimmäisestä ilveksestään. Se olikin lajinsa suurimpia otuksia, ja nälkä oli varmaan ajanut sen leirille tavoittelemaan illallisen jätteitä. Kesy Susi, jota vaisto oli varoittanut antautumasta otteluun tämän sukunsa verivihollisen kanssa, oli pelkurimaisesti puikahtanut havumajaansa.
Mukoki rupesi nylkemään kaunista turkkia.
— Te pojat nukkumaan taas, hän sanoi tovereilleen. Mukoki laittaa iso kokko — sitten nukkua.
Seikkailun jännitys oli karkottanut Rodin painajaisunet; hän nukkui sikeästi ja heräsi vasta myöhään seuraavana aamuna. Hänen ihmeekseen aurinko paistoi heleästi. Vabi ja vanha intiaani olivat jo tulen ääressä aamiaista laittamassa, ja Vabin huolettomasta vihellyksestä Rod päätteli, ettei vungain taholta ollut enää mitään pelättävää. Viivyttelemättä hän yhtyi toisten puuhiin.