Ylt'ympäriinsä peitti tienoon häikäisevä hanki. Kalliot, puut ja heidän takanaan kohoava harju olivat hautautuneet lähes metrin vahvuiseen lumeen.
Mutta vasta pohjoiseen päin katsahtaessaan Rod näki korven koko mahtavuudessaan. Leiri oli tehty harjanteen äärimmäiseen nokkaan, ja siltä hän voi nähdä jylhää, neitseellisen valkeata erämaata maileittain aina suuren Hudson-lahden kaltaille asti. Hurmion vallassa hän katseli koskemattomia metsiä, seurasi luikertelevan joen uomaa siksi kunnes se katosi etäisyyteen, ja lepuutti silmiään siellä täällä kimaltelevilla järvenselillä, jotka paistoivat heleinä läikkinä metsien tummasta kohdusta. Tämähän oli todellinen satumaa! Hänen suonensa sykkivät, hänen kasvonsa punoittivat, tuskin hän uskalsi hengittää.
Mukoki oli äänettömästi tullut hänen vierelleen ja lausui nyt matalalla kurkkuäänellään eteensä osoittaen:
— Kakskymmentä tuhatta hirviä tuolla — kakskymmentä tuhatta karibua! Ei ihmistä — ei taloa — ei mitään kakskymmentä tuhatta mailin matkalla!
Yhä väristen mahtavasta mielenliikutuksesta Roderick katseli vanhaa soturia. Mukokin silmissä oli omituinen kostea loiste. Hän tuijotti avaraa metsäulappaa, aivan kuin olisi tahtonut katseellaan tunkeutua sen äärimmäisten rajojen taa. Vabikin tuli toisten luo ja laski kätensä Rodin olalle.
— Muki on syntynyt tuolla kaukana — paljon kauempana kuin me täältä voimme nähdäkään, hän sanoi. Kaikki nuo tienoot olivat hänen metsästysmaitaan hänen poikana ollessaan. Katsohan tuota etäistä kukkulaa — se näyttää matalalta pilvenhattaralta. Sinne on täältä matkaa kolmekymmentä mailia. Entä tuo järvenselkä tuolla melkein kohdallamme — sinnekin on viitisen mailia! Jos hirvi tai peura tai susi sattuisi kulkemaan jään poikki, niin näkisit sen selvästi.
Hetkisen kaikki kolme seisoivat äänettöminä; sitten Vabi ja vanha intiaani palasivat valmistamaan aamiaista jättäen Rodin yksikseen lumoukseensa. Mitä selvittämättömiä salaisuuksia, mitä kertomatta jääneitä murhenäytelmiä, mitä jännittäviä romaanin aiheita, mitä taru- ja kulta-aarteita tämä autio pohjola mahtoikaan kätkeä avaraan kohtuunsa!
Aamiaiskutsu keskeytti Rodin ajatukset miltei epämieluisasti. Mutta haaveilut eivät silti olleet vähentäneet hänen ruokahaluaan. Vabi ja Mukoki olivat jo päättäneet, ettei tänä päivänä tehtäisi lainkaan taivalta, vaan pysyttäisiin leirissä. Siihen oli montakin syytä.
— Nyt emme voi kulkea ilman lumikenkiä, selitti Vabi Rodille, ja tarvitsemme päiväkauden totuttaaksemme sinua niiden käyttämiseen. Toiseksi makaavat kaikki riistaeläimet tähän aikaan hiljaa aloillaan. Hirvet, peurat ja varsinkin sudet lähtevät liikkeelle vasta illalla, ja nyt päivällä emme saisi lainkaan tietää, millaiseen riistaseutuun olemme joutuneet. Ja juuri se on nykyään kaikkein tärkeintä. Heti kun me lähipäivinä huomaamme tulleemme ensiluokkaiseen riistamaahan, pysähdymme ja rakennamme itsellemme talvimajan.
— Luuletteko siis meidän olevan tarpeeksi etäällä vungista? kysyi
Rod.