Hän osoitti alas lumiselle salolle. Kolmen neljännesmailin päässä heistä — vaikka Rodin silmissä matka näytti vain yhdeltä neljännekseltä — piti puolisen tusinaa isoja eläimiä merkillistä peliä eräällä vuoren ja metsänreunan välisellä aukeamalla. Nyt Rod sai nähdä ensimmäisen vilahduksen tästä pohjolan ihmeellisestä eläimestä, josta hän oli lukenut niin paljon.
— Mikä niitä oikein vaivaa? hän huudahti ihmeissään, ja hänen äänensä värisi innostuksesta. Mitä ihmettä ne noin…
— Ne leikkii iso hyppy! hihitti Mukoki vetäen pojat ison paaden taakse piiloon peurojen näkyvistä.
Vabi oli kastellut etusormen suussansa ja kohottanut sen päänsä yli — intiaanien luotettavin keino tuulen suunnan määräämiseksi. Tuulenpuoleinen osa sormesta kuivui tuota pikaa toisen puolen jäädessä kosteaksi ja kylmäksi.
— Tuuli käy meitä vastaan, Muki, hän sanoi. Nyt olisi mainio ampumatilaisuus. Lähde sinä! Rod ja minä jäämme tänne katselemaan niiden peliä.
Rod kuuli hänen sanansa — tiesi että Mukoki paraikaa hiipi takaisin leiriin pyssyä noutamaan — mutta hän oli kuin lumottu eikä hetkeksikään siirtänyt silmiään alapuolella olevasta ihmeellisestä näytelmästä. Kaksi uutta peuraa oli yhtynyt ilonpitäjiin. Rod voi nähdä auringon kimaltelevan niiden sarvissa, kun ne nyökyttivät päätään tanssin tahdissa. Tavan takaa seurasta erosi äkkiä kolme tai neljä peuraa, jotka kiitivät nuolen nopeasti hankea pitkin aivan kuin kuolema olisi ollut niiden kintereillä. Pari-kolmesataa metriä juostuaan ne pysähtyivät yhtä äkkiä pyörien ympäri huimassa karkelossa, aivan kuin pakotiet olisivat olleet tukossa joka puolelta; sitten ne palasivat yhtä joutuin muuhun laumaan. Mutta vielä enemmän kiehtoi Rodin mieltä eräs toinen temppu, jolle hän olisi nauranut — kuten Vabi teki hänen selkänsä takana — jollei se hänelle olisi ollut niin uusi ja ihmeellinen. Tanssijoista erosi jälleen joku vikkeläjalkainen otus, mutta ei kauaksi, pyöri ympäri kuin väkkärä, tepasteli, potki ja noikkaili joka haaralle ja lopuksi hyppeli tasakäpälää ilmaan aivan kuin huvittaakseen siten tovereitaan, ja kun tuo temppu oli suoritettu loppuun, se paineli hurjaa vauhtia etemmäksi muun lauman seuratessa jäljestä.
— Ne ovat pohjolan kaikkein sukkelimpia, älykkäimpiä ja leikillisimpiä eläimiä, sanoi Vabi. Ne voivat vainuta ihmisen vuorenkin yli jos tuuli on myötäinen ja näkevät puolen mailin päähän. Katsohan tuonne!
Hän viittasi alaspäin Rodin olan yli. Mukoki oli jo päässyt harjanteen juurelle ja kulki varovaisesti suoraan peuroja kohti. Rod huudahti hiljaa ihmetyksestä.
— Taivaan tasakäpälät, nehän näkevät hänet, eivätkös näekin?
— Eivät sentään, jos Mukokilla on järki tallella, Vabi vastasi hymyillen. Muistahan toki, että me näemme kaikki ylhäältäpäin. Täältä on vapaa näköala joka suunnalle, mutta tuolla alhaalla on viidakkoa ja lumikumpareita estämässä näkyvyyttä. Arvaan ettei Muki näe sataakaan askelta suoraan eteensä. Hän kulkee suoraan karibuita kohti, mutta ei näe niitä ennen kuin joutuu tuon aukeaman reunaan.