Vabi, joka oli saanut takaisin mielenmalttinsa, räjähti nauramaan ja iski häntä leikkisästi selkään. Mukoki tyytyi vain murahtelemaan.
— Sinä et katsellut tarpeeksi, Rod! huusi Vabi. Tuo ikkunan vierellä istuva veikkonen kävi liian kovasti sinun hermoillesi. En kuitenkaan tahdo moittia sinua siitä. Tuhat tulimmaista, arvaanpa että Mukokillakin kulki kylmät väreet pitkin selkäpiitä, kun hän ensi kerran äkkäsi nuo kummitukset! Mutta nyt käyn avaamassa oven.
Epäröimättä nuori intiaani kapusi sisään ikkunasta. Rodin hermot saivat jälleen tasapainonsa; hän kiiruhti seuraamaan toveriaan, ja Mukoki heittäytyi koko painollaan ovea vasten. Muutamalla kirveeniskulla Vabi sai oven painumaan sisäänpäin niin äkkiä, että vanha intiaani lennähti pää edellä ja nelin kontin pirttiin.
Nyt oli mökin sisällä täysin valoisaa. Vaistomaisesti Rodin silmät etsivät ensiksi hänen ikkunan vieressä näkemäänsä luurankoa. Aivan lähellä tätä makasi toinen luuranko pitkällään lattialla, ja kumollaan olevan tuolin vieressä oli pieni läjä luita, jotka voi heti tuntea jonkin eläimen jäännöksiksi. Rod ja Vabi aikoivat juuri ruveta lähemmin tarkastamaan ikkunapenkillä istuvaa luurankoa, kun Mukokin päästämä huudahdus kiinnitti heidän huomionsa. Vanha eränkävijä oli polvillaan lattialla viruvan luurangon vieressä, ja poikien lähestyessä hän perin hämmästyneenä osoitti heille pitkällä etusormellaan jotakin luurangon rintakehässä olevaa esinettä.
— Puukko — tappelu — tämä mies surmattu!
Nyt pojatkin näkivät vainajan kylkiluiden välissä ison puukon, jossa oli pitkä ja lopen ruostunut terä — yhä pystyssä siinä asennossa, johon murhaaja oli sen iskenyt.
Rod oli vaipunut polvilleen ja tuijotti toisiin silmät suurina; melkein ajattelematta mitä sanoi hän kysyi:
— Kuka — sen teki?
Mukoki nyykäytti päätään ikkunanpieleen nojautuvaan kummitukseen päin.
— Tuo tuossa!