Pöydällä oli ruosteisia paistinpannuja, peltisanko, rautakattila ja vanhojen veitsien, haarukkain ja lusikkain jätteitä. Pöydänkulmalla hän huomasi oudon näköisen esineen, joka ei hänen koskettaessaan murentunut niin kuin muut löydöt. Se oli pieni pukinnahasta tehty pussi, joka oli kurenauhoilla solmittu kiinni — ja tuntui aika raskaalta. Vapisevin sormin hän ratkoi mädäntyneen kurenauhan auki, jolloin pöydälle rapisi kourallinen mustanvihreitä, piikiven kaltaisia rakeita.
Rod huudahti terävästi, miltei hätääntyneesti.
Vabi ja Mukoki olivat juuri saaneet kannetuksi pirtistä ulos viimeisen kaamean kuormansa ja palasivat huudon kuullessaan jälleen sisään. Nuori intiaani kiirehti toverinsa luo, otti yhden tuollaisen rakeen kämmenelleen ja punnitsi sitä arvelevaisesti.
— Se on lyijyä tahi…
— Kultaa! täydensi Rod hengitystään pidättäen.
Hän voi kuulla sydämensä rajun sykinnän, kun Vabi vei rakeen lähemmäksi valoa ovelle ja rupesi tunnustelemaan sitä tuppipuukollaan. Terävä veitsi upposi paikalla metalliin, ja ennen kuin Rod ennätti kurkistaa veitsen tekemää jälkeä, päästi Vabi vuorostaan kiihkeän ilohuudon:
— Se onkin kultarae!
— Ja juuri noista miehille syntyikin riita! huudahti Rod riemuiten.
Hän oli toivonut voivansa ratkaista metsämajan arvoituksen — ja nyt hän oli sen ratkaissut. Aluksi tuo onnistuminen tuntui hänestä jopa tärkeämmältä kuin kultalöytö, josta Vabi ja Mukoki olivat innostuneet valtavasti.
Pukinnahkapussi tyhjennettiin kokonaan pöydälle, jolta kaikki muu roju oli raivattu tarkoin pois, ja jok'ikinen rae ja jyvänen tutkittiin mitä huolellisimmin. Aarteenetsijät tuskin malttoivat puhellakaan keskenään. Sellaisen kuumeen synnyttää kullan löytäminen jokaisessa ihmisessä.