Kolme neljä minuuttia vielä, ja sitten…

Hirvittävä kuva poltti Vabin aivoja. Hän muisti nähneensä poikasena lapsen, jonka sudet olivat repineet ja raadelleet hänen silmäinsä edessä, ja häntä puistatti. Hän tiesi hyvin mikä kohtalo heidät perisi, jollei hän saisi noita kolmea viimeistä luotiaan osumaan oikein ja jollei näreikön turviin ennätettäisi ajoissa.

Vabin mieleen välähti viimeinen pelastuksen mahdollisuus. Hänhän voisi pudottaa haavoittuneen toverinsa jäälle ja pelastua itse turvaan. Mutta tuo ajatus sai hänet vain jämeästi hymähtämään. Eiväthän he nyt ensi kertaa panneet henkeään yhdessä vaaraan, samana päivänä oli Roderick urheasti taistellut hänen puolestaan ja joutunut siitä kärsimään. Jos heidän oli määrä kuolla, niin he kuolisivat yhdessä.

Päätettyään tämän Vabi puristi toverinsa kiinteämmin syliinsä. Hän oli aivan varma, että kuolema pian irvistäisi heille kummallekin. He saattaisivat pelastua susilta, mutta puussa, tuo raivoisa parvi heidän alapuolellaan, heitä odotti paleltumiskuolema. Nuorukainen joudutti silti kulkuaan hankisen selän poikki kuunnellen susien ulinaa ja tuntien joka hetki voimiensa nopeasti menehtyvän.

Sitten susilauma — jostakin Vabille käsittämättömästä syystä — lakkasi ulvomasta. Hänen arvioimansa kahden armon minuutin sijasta kului kokonaista viisi, eikä susia näkynyt järvellä: Oliko mahdollista, että ne olivat eksyneet heidän jäljiltään?

Sitten intiaanin mieleen juolahti, että hän ehkä oli haavoittanut yhtä vainoojista ja että toiset nyt veren hajuun päästyään olivat käyneet toverinsa kimppuun antaen siten pakolaisille hengähdyksen aikaa. Tuskin tuo ajatus oli välähtänyt hänen aivoissaan, kun hän kuuli säpsähtäen kokonaisen sarjan pitkiä ulvahduksia, ja taakseen silmätessään hän näki tusinan verran mustia varjoja liikkuvan vireästi heidän jälkiään pitkin.

Ei kahtasataakaan metriä ollut enää suojaisaan näreikköön.
Varmastikin Rod kykenisi kulkemaan yksinkin sen matkan!

— Ala juosta, Rod! Vabi huusi. Nyt olet jo levännyt. Minä jään tähän pidättämään susia!

Hän laski toisen sylistään, ja samalla putosi hänen pyssynsä valkoisen pojan hervottomasta kädestä ja hautautui lumeen. Päästyään taakastaan hän nyt vasta ensi kertaa huomasi toverinsa kelmeät kasvot ja puoleksi ummistuneet silmät. Uusi kauhu täytti hänen sydämensä, kun hän polvistui kankean ja elottomalta näyttävän toverinsa viereen. Hän pälyi Rodin jäykistyneistä kasvoista lähestyviin petoihin pyssy valmiina kädessään.

Hän voi nyt, erottaa, kuinka susia lappoi metsikön reunalta jäälle kuin muurahaisia. Tusinan verran niitä oli jo melkein ampumamatkan päässä. Vabi tiesi, että tämän etujoukon kimppuun hänen oli käytävä, jos mieli pysäyttää perässä tulevat parvet.