Hän odotti kunnes etumaiset olivat vain puolensadan metrin päässä. Silloin hän äkkiä kohosi pystyyn kovasti hoilaten ja lähestyi niitä pelottomasti. Tästä odottamattomasta liikkeestä säpsähtäen etuparvi pysähtyi niin kuin hän oli odottanutkin tiheään ryhmään, ja tätä suotuisaa tilaisuutta hyväkseen käyttäen Vabi viskasi pyssyn poskelleen ja laukaisi melkein tähtäämättä.
Pitkä tuskallinen ulvonta kertoi laukauksen osuneen hyvin. Tuskin se oli kajahtanut, kun Vabi ampui uudestaan. Satutettu susi lennähti korkealle ilmaan ja putosi sitten ääntäkään päästämättä ja hengettömänä toisten joukkoon.
Vabi palasi kiireesti pyörtyneen Roderickin luo, nosti tämän sukkelasti selkäänsä, pujotti pyssyn toiseen kainaloonsa ja samosi uudelleen viidakkoa kohti. Vain kerran hän katsahti taakseen ja näki susien kerääntyneen rähiseväksi ryhmäksi ammuttujen toveriensa ympärille. Vasta viidakon suojelevaan pimentoon tultuaan hän laski taakkansa lumelle ja heittäytyi itsekin uupuneena hangelle, mustat silmät koko ajan tähystäen verenhimoista petolaumaa.
Muutamia minuutteja myöhemmin hän voi erottaa mustien varjojen hajaantuvan valkealle hangelle. Arvaten herkuttelun päättyneen hän kiipesi erään pihtakuusen matalille alaoksille ja veti Roderickin perästään sinne turvaan. Vasta silloin haavoittunut poika näytti jälleen elonmerkkejä. Hitaasti hän tuli tajuihinsa ja kykeni vähän ajan perästä Vabin avulla kapuamaan korkeammalle oksalle varmempaan turvaan.
— Tämä on jo toinen kerta, Vabi, hän sanoi laskien liikuttuneena kätensä toisen olkapäälle. Kerran hukkumasta, kerran susien suusta. Minä olen sinulle paljon velkaa!
— Et lainkaan sen jälkeen mitä tänään päivällä tapahtui!
Intiaani kohotti tummia kasvojaan, ja nuorukaiset katsoivat toisiinsa lujasti. Mutta vain lyhyen hetken, sitten heidän katseensa kääntyivät vaistomaisesti järven jäälle. Susilauma oli selvästi näkyvissä. Se oli suurin lauma, jonka Vabi oli koko erämiesaikanaan nähnyt; hän laski ainakin puolisataa petoa.
Kuin raivohullut koirat ne ärhentelivät ympäri jäätä etsien lihamurenetta, joka mahdollisesti olisi jäänyt niiltä vielä huomaamatta. Sitten yksi susista pysähtyi vainuten jäljet ja istahtaen kuono taivasta kohti päästi pitkän, valittavan pyyntiulinan.
— Siinä on kaksi parvea. Arvasinkin sen, sillä niitä oli liian paljon vain yhdeksi, huudahti intiaani. Katsohan! Osa niistä lähtee lönkyttämään jälkiä pitkin ja toiset jäävät kaluamaan syötyjen toveriensa luita. Olisipa meillä vain enemmän ammuksia ja sinulla vielä pyssysi, niin pitäisimme nuo irvihampaat etäällä ja saisimme hyvän saaliin. Mitä ihmettä…?
Vabi pysähtyi kesken puhettaan äkkiä ja tiukensi otettaan Rodin vyötäisiltä, niin että haavoittuneen pojan täytyi älähtää.