Pojat tuijottivat silmät levällään ja ääntä päästämättä jäälle. Sudet olivat kerääntyneet yhteen hangelle viidakon ja äskeisen herkuttelupaikan puoliväliin. Nälkäiset pedot näyttivät tavattoman kiihottuneilta. Ne olivat keksineet verilätäkön ja punaiset jäljet, joita kuoleva hirvi oli äsken tehnyt lumeen.
— Mitä tuo merkitsee, Vabi? kuiskasi Rod tukahtuneella äänellä.
Intiaani ei vastannut. Hänen mustista silmistään leimusi uusi tuli, hänen huulensa olivat raollaan kiihkeästä jännityksestä. Haavoittunut poika toisti kysymyksensä, ja ikään kuin vastaukseksi siihen susilauma kääntyi länttä kohti ja lönkytti äänettömänä mustana jonona rantaviidakkoon lähes sadan metrin päähän nuorten erämiesten piilopaikasta.
— Uudet jäljet! läähätti Vabi. Ne ovat löytäneet uudet jäljet ja painuvat niitä pitkin tulista vauhtia. Kuulehan vain! Ne liikkuvat aivan äänettömästi. Niin ne tekevät aina kun tietävät olevansa varmat saaliistaan.
He näkivät viimeistenkin susien katoavan viidakkoon. Hetken aikaa oli aivan hiljaista, sitten kajahti moniääninen ulvonta heidän takanaan olevasta metsästä.
— Nyt on meidän vuoromme! huusi intiaani. Ne ovat jälleen liikkeellä, ja niiden saalis…
Hän oli jo hellittänyt kannattavan otteensa Rodin vyötäisiltä ja aikoi laskeutua maahan, kun petolauma jälleen pyörähti heitä kohti. Viidakosta kuuluva ratina sai Vabin poukkoamaan jälleen pallona äskeiseen turvapaikkaan.
— Pian ylemmäs! hän varoitti hätääntyneenä toveriaan. Ne tulevat taas tänne — suoraan allemme! Jos pääsemme niin ylös, etteivät ne voi nähdä eivätkä vainuta meitä…
Sanat olivat tuskin lähteneet hänen suustaan, kun iso tumma hahmo syöksähti ohi ehkä viidentoista metrin päässä siitä pihtakuusesta, jonka oksilla pojat kyyhöttivät. Molemmat tunsivat sen heti uroshirveksi, vaikka heidän päähänsä ei pälkähtänyt, että se oli sama eläin, jota Vabi oli ampunut aikaisemmin samana päivänä.
Hirven kintereillä samosi petojen verenhimoinen lauma. Niiden päät olivat painuneet verisiin jälkiin, nälkäisiä murajavia ääni kuului niiden ammollaan olevista kidoista; ne kulkivat melkein poikien jalkojen alla olevan pienen aukeaman yli. Tuollaista näkyä ei Rod ollut odottanut koskaan näkevänsä, ja eränkäyntiin tottuneempaa Vabiakin se kiihotti.