Rod oli kuunnellut hartaasti. Tutustuessaan Mukokin elämän suureen murhenäytelmään hänestä tuo vanha intiaani tuntui muuttuvan aivan toiseksi olennoksi. Hän ei enää ollut pelkkä villi, joka vain vähän erosi erämaiden kesyttömästä ympäristöstä. Rodin rinnassa syttyi suuri myötätunto kovaosaista miestä kohtaan, ja kynttiläin himmeässä valossa hänen silmissään kiilteli kyyneliä, joita hän ei huolinut salata.
— Mitä Mukoki oikeastaan tarkoittaa tuolla "susiyöllä"? hän kysyi.
— Muki on tietäjä, kun on kysymys sudenpyynnistä, jatkoi Vabi kertomustaan. Hän tuntee susien tavat ja luonteen paremmin kuin kaikki muut metsästäjät yhteensä koko maassa. Hän saa niitä jok'ikiseen pyydykseen jonka hän vain virittää, eikä se onnistu yhdellekään toiselle metsästäjälle koko maailmassa; hän voisi kertoa sinulle sata erilaista yksityispiirrettä yhdestä ainoasta sudesta pelkästään sen jälkien perusteella, ja tuo hänen ihmeellinen asiantuntemuksensa yhdessä jonkinlaisen yliluonnollisen vaiston kanssa sanoo hänelle, milloin 'susiyö' tulee. Jokin seikka tänä yönä — taivaalla — kuussa — pelkässä erämaan näössä kertoo hänelle, että hajallaan kuljeskelevat sudet parveilevat ja kulkevat joukossa ja että aamulla on kirkas päivänpaiste ja että susia tapaa silloin kunnaiden päivänpuoleisilla rinteillä. Saatpa vain nähdä enkö ole oikeassa. Huomenillalla, jos Mukoki silloin palaa takaisin, pääsemme jännittävään sudenpyyntiin, ja silloin saat myös nähdä, kuinka meidän kesy Sutemme hoitaa ammattinsa.
Seurasi pitkä äänettömyys. Tuli räiskyi takassa, rautauuni hehkui punaisena, ja pojat istuivat ja katselivat ja kuuntelivat. Rod otti kellonsa esiin. Puoliyön hetkestä uupui vain kymmenen minuuttia. Mutta kumpaakaan ei tuntunut haluttavan käydä jatkamaan keskeytynyttä lepoa.
— Tuo Susi on merkillinen otus, pakisi Vabi edelleen hiljakseen. Luulet sen ehkä juonittelevan omia sukulaisiaan vastaan, olevan rotunsa petturi, joka ilkeydestä houkuttelee niitä varmaan kuolemaan. Mutta sellainen se ei ole. Sudella on aivan samoin kuten Mukillakin hyvät syynsä. Oletko koskaan pannut merkille, että se on menettänyt puolet toisesta korvanlehdestään? Ja jos kohotat sen päätä taaksepäin, niin näet sen kurkussa julman arven, ja sen vasemmasta kyljestä aivan etujalan takaa on puolen kämmeneni kokoinen lihapala reväisty pois.
— Me löysimme Suden ilveksen ansasta, Mukoki ja minä. Se ei silloin ollut juuri pentua suurempi, kuukauden vanhaksi Muki sitä sanoi. Ja sen potkiessa ansassa avuttomana ärhenteli sen ympärillä kolme tai neljä rakastettavaa serkkua haluten saada siitä itselleen aamiaisen. Me jouduimme juuri parhaiksi hätään ajaaksemme rosvot tiehensä. Me jätimme Suden henkiin, ompelimme kiinni sen haavat ja kesytimme sitä vähitellen — ja huomenna saat nähdä, kuinka se Mukokin opettamana käy sotaa omia heimolaisiaan vastaan.
Vasta pari tuntia myöhemmin pojat väsyneinä sammuttivat kynttilät ja kävivät uudestaan levolle. Ja vielä tuntikauden sen jälkeen Rod virui valveilla. Hän ihmetteli mielessään, missä Mukoki nytkin kuljeskeli — mitä hän puuhaili ja miten hän löytäisi hulluutensa puuskassa tiensä poluttomassa korvessa.
Kun Rod sitten viimein vaipui uneen, hän uneksi poloisesta intiaaniäidistä ja tämän pikku lapsesta; hetken perästä ei lasta enää ollutkaan ja vaimo oli muuttunut Minnetakiksi ja verenhimoiset sudet yhtä verenhimoisiksi intiaaneiksi. Tästä tuskallisesta unesta hän heräsi tuntiessaan kylkeensä tuupattavan, ja avatessaan silmänsä hän näki Vabin hereillä huopiensa alla nyökkäilevän päätään ja salaa viittailevan hänen selkänsä taakse. Rod käännähti ympäri ja pidätti henkeään.
Siellä istui Mukoki — kuorimassa perunoita!
— Halloo, Muki! hän luikkasi.