Vanha intiaani katsahti ylös työstään ja irvisti vastaan. Hän nyökkäsi iloisesti ja jatkoi aamiaisen laittamista yhtä huolettomasti kuin olisi vasta noussut makuusijaltaan nukuttuaan koko yön rauhassa.
— Nousee pystyyn jo, hän kehotti. Edessä iso saalistus. Hyvin kaunis päivä tänään. Löytää susia mäiltä — julman paljon susia.
Pojat pyörähtivät pystyyn peitteistään ja rupesivat pukeutumaan.
— Mihin aikaan sinä tulit takaisin? tiedusteli Vabi.
— Nyt, vastasi Mukoki viitaten höyryävään kamiinaan ja kuorimiinsa perunoihin. Juuri laittaa hyvä valkea.
Vabi loi Rodiin merkitsevän katseen, kun vanha intiaani kumartui tulisijan yli.
— Mitä sinä yöllä oikein toimitit? hän uteli edelleen.
— Iso kuu — piti ampua, vastasi Mukoki mutisten. Näki ilves mäen päällä. Näki suden jälki punahirven polulla. Ei ampunut.
Sen verran onnistui poikien saada selvää Mukokin yöllisistä matkoista. Aamiaista syötäessä vilkutti Vabi jälleen silmää Rodille, ja kun Mukoki nousi pöydästä sulkemaan kamiinan vetoluukkua, hän kuiskasi toverilleen:
— Saatpa nähdä enkö ollut oikeassa. Hän valitsee kukkulat omalle osalleen.