Hän kulki jäätyneen puron poikki varoen tarkasti koskettamasta kaatuneeseen puuhun. Vastakkaisella puolella jäljet hajaantuivat tuulen kaatamien puunrunkojen yli.
— Täällä elää koko vesikkoperhe, jatkoi Mukoki. Kolme — ehkä neljä viisi. Me rakentaa sadin just tähän!
Koskaan ennen ei Rod ollut nähnyt sellaista pyyntivehjettä, jota vanha intiaani nyt ryhtyi laittamaan. Aivan kaatuneen puunrungon pään lähelle hän rakensi oksista intiaanimajan muotoisen pikkuruisen suojuksen. Sen takaosaan asetettiin peuranlihapalanen ja sen eteen, niin että eläimen täytyi syöttiin päästäkseen astua yli, sovitettiin ansa, joka peitettiin huolellisesti lumella ja kuivilla lehdillä. Parissakymmenessä minuutissa Mukoki oli rakentanut kaksi sellaista sadinta.
— Minkä vuoksi te rakennatte tuollaisia majoja? kysyi Rod heidän jatkaessaan matkaa.
— Paljon lumi tulee talvella, selitti intiaani. Tuollainen maja pitää lumi poissa ansan päältä. Muuten täytyy alituisesti kaivaa ansa ylös. Kun vesikko haistaa syötti, menee se majaan ja astuu ansaan. Laittaa sellaisia majan sisään kaikille pikku eläimille. Ei kelpaa ilvekselle. Se näkee majan — kiertää ympäri ja ympäri ja ympäri - ja menee matkoihin. Ilves viisas otus. Niin myös kettu ja susi.
— Paljonko arvoinen vesikon nahka on?
— Viisi dollaria — ei vähempi. Seitsemän kahdeksan hyvä nahka.
Seuraavan mailin matkalla rakennettiin vielä kuusi vesikonsadinta. Puro kääntyi nyt kulkemaan korkean kallionselänteen juurta pitkin, ja Mukokin silmät rupesivat loistamaan. Hän ei enää tuntunut ajattelevan pelkästään turkiseläinten jälkiä. Hänen katseensa tähysti tarkasti harjun päivänpuoleista rinnettä, ja hänen askelensa olivat verkkaiset ja varovaiset. Hän puheli vain kuiskaamalla, ja Rod seurasi hänen esimerkkiään.
Tuon tuostakin molemmat pysähtyivät tähystelemään elonmerkkejä yläpuolellaan olevilta metsänaukeamilta. Kahdesti he asettivat hankeen ketunraudat nähdessään selviä saalista etsivän repolaisen jälkiä; jylhässä rotkossa, jonka pohjaa peittivät irtaimet kallionjärkäleet ja kaatuneet puunrungot, he tapasivat ilveksen jäljet ja panivat raudat rotkon kumpaankin päähän: mutta yhä vielä harhaili Mukokin katse etsivästi pitkin vuorenrinnettä.
Metsästäjät kulkivat nyt peräkanaa, puolisensadan metrin päässä toisistaan, kun Rod kuuli äkkiä edestään matalan huudahduksen ja näki toverinsa innokkaasti viittoilevan hänelle.