— Ampuu!
Vapisevin käsin Rod otti pyssyn vastaan ja loi katseensa nevan reunaan Mukokin kumartuessa kyyryyn hänen edessään. Näky pani hänen hermonsa väräjämään kuin kuumeessa. Noin sadan metrin päässä hänestä seisoi komea urospeura napsien suuhunsa pähkinäpensaan nuoria latvoja, ja aivan sen takana oli kaksi naaraspeuraa. Ponnistellen Rod sai malttinsa takaisin. Urospeura seisoi kylki häneen päin, pää ja kaula koholla, niin että se tarjosi mainion tähtäystilaisuuden arimpaan paikkaansa etulavan taakse. Siihen nuori metsästäjä tähtäsikin ja ampui. Satutettu eläin hypähti korkealle ja putosi sitten kuolleena hangelle.
Tuskin Rod oli ennättänyt todeta osuneensa, kun Mukoki riensi joutuisasti kaatunutta eläintä kohti kiskoen samalla reppua selästään. Nuorukaisen kerittyä saaliinsa luo oli vanha intiaani saanut repustaan esiin ison pullon; sitten hän katkaisi vielä värisevältä peuralta kurkun ja täytti pullonsa siitä pulppuavalla verellä.
— Veri olee hyvä susille. Ne pitää paljon verestä. Haistaa veri — tulee isossa joukossa yöllä ammuttavaksi.
Mukoki ei enää noudattanut tähänastista varovaisuuttaan, ja ilmeisesti hän piti päivän töitä jo päättyneinä. Leikattuaan saaliista sydämen, maksan ja toisen takakoiven hän otti repustaan esiin vahvan nahkahihnan, sitoi sen toisen pään peuran kaulaan, heitti toisen pään lähellä kasvavan puunoksan yli ja hinasi toverinsa avustamana saaliin niin korkealle, etteivät sudet ja muut pedot päässeet siihen käsiksi.
Sitten molemmat jatkoivat kulkuaan nevan poikki. Sen äärimmäisessä päässä maa kohosi puronuomasta lähtien loivasti ylös harjulle päin, ja tämä rinne oli ylt'yleensä vierinkivikasojen ja tiheän pihtakuusi- ja koivuviidakon peittämä. Aivan puronmutkassa Rod näki jättiläiskallion, jonka äkkijyrkät seinät tekivät mahdottomaksi kavuta lattealle huipulle muualta kuin yhdeltä reunalta, ja silloinkin vain seipään avulla. Mukoki tarkasteli kalliota tyytyväisesti murahtaen.
— Hyvä paikka susia ampua, hän sanoi hihittäen. Monta susia tällä nevalla ja harjulla. Täällä me voittaa ne peijakkaat. Tuolta hyvä ampua!
Hän osoitti puolensadan metrin päähän muuatta pihtakuusinäreikössä olevaa aukkoa.
Rodin kello näytti jo puolipäivän hetkeä, ja molemmat istahtivat syömään eväsvoileipiään. Muutaman minuutin perästä he jo patikoivat kotiin päin. Kun he olivat päässeet nevalta, Mukoki johti kulun kohtisuorasti heidän ansalinjaansa vastaan ja sitten ylös harjulle, joka tulomatkalla oli koko ajan ollut heidän oikealla sivullaan ja jonka yli pääsi oikaisemaan hyvän mutkan kotimökille mentäessä.
Rod katseli harjulta avautuvaa näköalaa. Toinen rinne vietti loivasti tasangolle, toinen taas putosi miltei äkkijyrkkänä, noin sadanviidenkymmenen metrin korkuisena seinämänä kapeaan, pimeään rotkoon, jonka pohjalla kiemurteli pienoinen joki. Mukoki kumartui katselemaan jyrkänteen reunan yli rotkoon.