— Se on palava katajapensas, sanoi Vabi.
— Palava katajapensas — niin on, myönsi vanha soturi. Sitten hän lisäsi: — Vungan miesten merkkituli.
10.
ROD TUTKII ROTKOA
Rodin mielestä palava pensas näytti olevan melko lähellä — ehkä mailin päässä tai hiukan kauempana. Huomatessaan intiaanien tuijottavan äänettöminä tuota outoa valoa hän alkoi aavistella pahaa. Mukokin katseessa oli myrtynyt, äkeä leimu, samanlainen kuin raivoisan metsänpedon silmissä. Vabin poskilla oli kiihtymyksen puna, Rod huomasi hänen katsahtavan kysyvästi Mukokiin.
Näiden metsäläisten pronssinkarvaisilla kasvoilla kuvastuivat heidän kauan hillityt rotuvaistonsa. Rod piti heitä tarkoin silmällä, ja hän tunsi sydämensä värähtävän. Vanhassa erämajassa he olivat julistaneet sodan Vungan väelle. Sekä Mukoki että Vabi olivat hellittäneet ohjaksia, jotka olivat niin kauan pidättäneet heitä kostamasta heimonsa verivihollisille. Nyt oli suotuisa tilaisuus tullut.
Vielä viitisen minuuttia paloi tuo etäinen merkkivalkea, sitten se
vähitellen aleni ja sammui suitsevaksi savupilveksi. Mutta yhä vielä
Mukoki tuijotti äänettömänä ja tuimasti pohjoiseen taivaanrantaan.
Vihdoin Vabi katkaisi äänettömyyden.
— Kuinka pitkä matka sinne on, Muki?
— Kolme mailia, vastasi vanha soturi epäröimättä.
— Sitten ennättäisimme sinne neljässäkymmenessä minuutissa.