— Aivan oikein.
Vabi kääntyi Rodin puoleen.
— Osaisitko sinä yksinäsi palata leirille? hän kysyi.
— En, jos te aiotte lähteä tuonne, kivahti Rod. Minä lähden mukaan.
Mukoki purskahti yrmeään nauruun.
— Ei mennä. Ei mennä sinne nyt. — Hän pudisti päätään. — Viisi minuuttia, niin ei näke savu enää. Paha löytää Vungan leiri yöllä. Huomenna lähtee. Seuraa jäljet päivällä, sitten ampuu.
Rod tunsi mielensä keventyneeksi vanhan intiaanin ratkaisusta. Hän ei pelännyt taistelua; itse asiassa hän oli innokas kohtaamaan nuo rosvot, jotka olivat varastaneet hänen kiväärinsä.
Mutta juuri nyt olisi taisteluun ryhtyminen hämmentänyt pahasti hänen omia suunnitelmiaan. Rodin ajatuksia askarrutti näet nykyään lakkaamatta "Luurankokaivos", joksi hän oli mielessään ruvennut nimittämään vuorenrotkoa. Epäilemättä hän löytäisi aarteen, jos vain saisi aikaa etsiä sitä.
Toisaalta hän ei voinut uskoa, että Vungan miesten leirille tehty hyökkäys onnistuisi; edessä oli joko tuho tai nopea pako. Täytyihän jopa taisteluintoisen Vabinkin myöntää, ettei heidän kolmen hyökkäys voinut olla erityisen tehokas — siitäkään syystä, että yhdellä heistä oli aseenaan vain revolveri.
Rod oli siis hyvillään, kun Mukoki ja Vabi ryhtyivät kaikessa rauhassa ilta-askareisiin. Kaadetuilta pedoilta nyljettiin päänahat, ja Susi sai vaivojensa palkaksi ahmittavakseen koko hirvenraadon.