Sinä yönä ei erämajassa nukuttu paljonkaan. Lähes neljään kolmikko istui kuumana hehkuvan kamiinan ääressä pohtimassa tilannetta. Rod huomasi ihmeekseen, että hänen rauhalliset toverinsa olivat joutuneet yllättävän kiihtymyksen valtaan.
Tuosta yöllisestä keskustelusta tuli oikea sotaneuvottelu. Maja päätettiin heti laittaa puolustuskuntoon. Kaikkiin seiniin oli hakattava ampumareikiä, oveen tehtävä vankat teljet ja ikkunat varustettava sisäluukuilla. Niin kauan kuin taisteluun joutumisen vaara oli olemassa, piti yhden joukosta aina jäädä vartioimaan taloa.
Päivän koittaessa Mukoki aikoi lähteä tarkastamaan Vabin ansapolkua tutustuakseen siihen; samalla hän virittäisi polun päähän lisää ansoja. Myöhemmin päivällä oli Vabin vuoro käydä tarkastamassa Mukokin satimet ja rakentaa uusia samaan linjaan. Rodin tehtävänä oli vartioida sillä aikaa erämajaa.
Mukoki havahtui lyhyestä unestaan ensimmäisen harmaan aamuhämärän koittaessa, mutta ei herättänyt väsyneitä tovereitaan ennen kuin oli saanut aamiaisen valmiiksi. Sen syötyään hän tarttui pyssyynsä ja sanoi aikovansa ensin käydä katsastamassa vesikkosatimiaan harjun takana ennen kuin lähtisi pitkälle päiväretkelleen. Rod liittyi hänen mukaansa ja jätti Vabin huolehtimaan astiainpesusta.
He joutuivatkin pian puron varrelle rakennetuille satimille. Vaistomaisesti molempien katseet olivat kiintyneet näihin, eikä kumpikaan tullut tarkastaneeksi ympäristöä. Siksi molemmat säpsähtivätkin kuullessaan äkkiä korskumista ja hangen risahtelua aivan läheltä. Pienestä leppäviidakosta törmäsi esiin iso uroshirvi, joka syöksähti harjunrinnettä ylös salomökkiä kohti, ilmeisesti toivoen pääsevänsä notkon turvaan.
— Odottaa, kunnes se pääsee harjun laelle! huudahti Mukoki vieden nopeasti pyssyn poskelleen. Odottaa!
Ampumamatka oli mainio, ja Rod tunsi kiusausta laukaista vanhan intiaanin varoituksesta huolimatta. Mutta hän pidätti syhyäviä sormiaan liipaisimelta. Heti kun eläimen mahtava sarvekas pää nousi näkyviin taivaanrantaa vasten intiaani luikkasi uudestaan, ja Rod laukaisi repeterikiväärinsä kolme kertaa peräkkäin. Välimatka oli kuutisenkymmentä metriä, ja Mukoki ampui vain kerran, silloin kun hirvi oli kokonaan näkyvissä harjun laella.
Seuraavana sekuntina saalis oli mennyt menojaan. Rod oli juuri syöksymässä sen perään, kun Mukoki tarttui häntä käsivarteen.
— Kyllä me saa se, irvisteli intiaani hyvillään. Se juoksee alas, sitten kaatuu aivan lähelle leiri. Sieltä hyvä kantaa lihat majaan.
Tyvenesti intiaani alkoi astella satimiaan kohti. Rod seisoi kuin naulittuna paikoillaan.