— Nyt kokemaan sadin! hoputti Mukoki. Paluumatkalla ottaa hirvi.
Mutta Rod, joka ei ikipäivinä aikaisemmin ollut pyydystänyt suurempaa riistaa kuin rottia, ei toki malttanut jättää hirveä sikseen; hän oli jo kapuamassa rinnettä ylös. Harjun laella hän näki lumessa verisen kuopan siinä kohdassa, johon hirvi oli ensiksi kaatunut kuolettavan luodin saatuaan, ja kummun toisella puolella eläin makasi hengettömänä, juuri niin kuin vanha intiaani oli ennustanut.
Laukausten houkuttelemana juoksi Vabikin kiireesti jään yli, ja pojat tulivat hirven luo yhtä aikaa. Rod tarkasteli hyvillään luodin jälkiä. Yksi, joka ilmeisesti oli lähtenyt Mukokin tarkasta pyssystä, oli sattunut etulavan takana oleviin arkoihin elimiin; lisäksi hän löysi kaksi muuta osumaa, jotka nekin olivat olleet kuolettavia.
Huomattuaan, että kaksi hänen omaa laukaustaan oli osunut saaliiseen, poika tuli täyteen intoa, ja hän oli juuri haltioituneena kuvailemassa Vabille tapausta, kun vanha intiaani tuli näkyviin harjulta ja näytti hihitellen heille satimesta saamaansa komeaa kärppää.
Päivä ei olisi voinut alkaa onnellisemmin entein, ja kun Mukoki erosi toisista lähteäkseen pitkälle taivallukselleen, olivat kaikki perin hilpeitä. Hyvä metsäonni ja aurinkoinen päivä olivat omiaan hälventämään heidän edellisen yön pelkojaan.
Vabi jäi leiriin heidän varhaiseen päivälliseensä saakka korjaten sillä välin kotiin ammutusta hirvestä hyviä paloja ja auttaen Rodia varustamaan mökkiä puolustuskuntoon. Päivä ei ollut vielä puolessa, kun hän lähti tarkastusmatkalleen Mukokin ansoille.
Kun Rod jäi yksin, hänen ajatuksensa palasivat jälleen salaperäiseen rotkoon. Hän oli harjun laelta huomannut, että rotkossa ei ollut paljon lunta, ja hän paloi halusta päästä tutkimaan paikkaa ennen kuin joulukuun tuimat lumimyrskyt täyttäisivät sen tykkänään kinoksilla.
Myöhemmin iltapäivällä hän otti vanhan pukinnahkapussin seinänraosta ja tarkasti vielä kerran huolellisesti kaikki kultarakeet. Hän havaitsi niiden pyöristyneen aivan sileiksi, kuten hän oli odottanutkin. Rodin mieliaineena koulussa oli ollut geologia ja mineralogia, ja hän tiesi, että vain juokseva vesi voi kuluttaa kovat esineet noin siloisiksi. Niinpä hän uskoi varmasti, että kultarakeet olivat löytyneet virtaavasta joesta tai sen rannalta. Ja tuo joki virtasi rotkon pohjalla, siitä hän oli varma.
Mutta Rodin aikeet päästä pian tutkimaan rotkon salaisuutta menivät
myttyyn, kun Mukoki ja Rod palasivat leiriin myöhemmin iltapäivällä.
Mukoki toi saaliinaan punaketun ja kärpän ja Vabi soopelin, joka
Rodista muistutti aivan pientä koiranpenikkaa.
Heillä oli myös kerrottavanaan huolestuttavia uutisia. Mukoki oli keksinyt viime yönä poltetun katajapensaan jätteet ja sen ympärillä kolmen intiaanin mokkasiininjäljet. Yhdet niistä olivat tulleet pohjoisesta ja kahdet lännestä päin, ja Mukoki arveli merkkivalkean sytytetyn lännestä tulijoita varten. Heidän oman ansalinjansa äärimmäisestä päästä, jonne erämajalta oli nelisen mailia, hän oli löytänyt vielä neljännetkin jäljet, jotka olivat kääntyneet suoraan pohjoista kohti.