Askel askelelta hän unessaan läheni ikkunaa ja kurkisti sisään. Ja siellä hän näki näyn, joka oli hyydyttää hänet ytimiin saakka. Kaksi valtavaa luurankoa otteli keskenään kammottavasti painien. Hän ei kuullut muita ääniä kuin luiden kalinaa. Hän näki puukkojen välähtelevän sormiluiden välissä ja huomasi, että kumpikin yritti tavoittaa jotakin pöydällä olevaa esinettä.
Luiden kalina kävi yhä kovemmaksi, kamppailu yhä tulisemmaksi, ja luurankokäsien heiluttamat aseet nousivat ja laskivat tuimasti. Sitten toinen taistelija horjahti lattialle ja jäi makaamaan hervottomana.
Hetkisen hoippui voittajakin, mutta pääsi pöydän luo ja sieppasi salaperäisen esineen hyppysiinsä.
Horjahtaessaan ikkunapenkille tuo haamu piti saalistaan valoa vasten — ja Rod näki, että se oli tuohikääry!
Kekäle paukahti sammuvassa nuotiossa kuin pienen pistoolin laukaus, ja se havahdutti nukkujan. Hän lennähti istumaan ja tuijotti jäykästi eteensä joka jäsen vapisten. Miten hirvittävä uni! Hän nousi turtuneille polvilleen ja lähestyi valkeata pidellen toisessa kädessään pyssyä ja toisella syytäen lisää syttyä nuotioon.
Häntä puistatti jälleen. Hän tähysteli ympärilleen paksuun pimeyteen, ja koko ajan hänen aivoissaan välähteli uni, jonka hän oli nähnyt.
Hän istahti uudelleen ja katseli liekkien leiskuamista. Valo ja lämpö uuvuttivat häntä, ja vähän ajan perästä hän yritti taas nukahtaa. Mutta hän tunsi itseänsä kovin hiottavan. Hän otti lakin päästään ja huomasi otsansa ja tukkansa aivan märäksi.
Kaikki unen eri jaksot palaavat havahduttua usein muistiin, ja äkisti kuin pyssynpamaus iski Rodin mieleen, että tuo luurankomiehen kourassaan pitelemä esine oli ollut tuohikääry. Ja heti sen perästä hän muisti, että tuo todellinen luurankomies oli pitänyt tuohikääryä sormiluittensa välissä!
Voiko olla mahdollista, että käpristynyt tuohenpala sisälsi unohtuneen kultakaivoksen salaisuuden?
Senkö omistamisesta — eikä pukinnahkapussin — nuo miehet olivat kamppailleet ja kuolleet?