Hän tarkasti jälleen huolellisesti painannaisia. Ne olivat muodoltaan omituiset — toisenlaiset kuin hänen omien lumikenkiensä tekemät — jalan verran pitemmät ja vähän kapeammat. Eivät Vabin eivätkä Mukokin lumikengät jättäisi tuollaista jälkeä!
Oudot jäljet katosivat kohta vuoriseinämän kyljessä olevien kallioiden väliin, ja Rodin mieleen juolahti, ettei vieras kenties ollut lainkaan keksinyt hänen olevan rotkossa.
Mutta toive näyttäytyi pian turhaksi. Kuljettuaan satasen metriä hyvin varovaisesti, silmät vaanien jokaista mahdollista kätköpaikkaa ja pyssy valmiina poskelle vietäväksi, hän huomasi vieraan pysähtyneen, ja jäljistä Rod saattoi päätellä hänen seisseen jonkin aikaa alallaan kuulostellen ja tarkastellen. Tästä jäljet kääntyivät vinosti puron partaalle päin, kunnes vieras erään ison kallion takaa oli varovaisesti lähtenyt astumaan valkoisen nuorukaisen jälkiä.
Oli ilmeistä, että salaperäinen vieras oli tahtonut tarkoin välttää jälkiensä keksimistä, sillä jonkin matkaa Rodin jälkiä astuttuaan hän oli pujahtanut lumettoman vuorenrinteen turviin.
Rod oli perin ällistynyt. Hän totesi vaaran uhkaavan, mutta ei keksinyt miten voisi välttää sitä. Epäilemättä vakooja oli joku Vungan miehistä, joka kenties paraikaa väijyi häntä jossakin kallioiden kätkössä. Seuraisiko hän polkua, vai oliko varmempaa pujahtaa rotkon vastakkaisella seinämällä olevien kallioiden suojaan?
Hän oli jo päättänyt turvautua jälkimmäiseen keinoon, kun hän äkkiä keksi vasemmanpuoleisessa kallionkyljessä kapean, vaakasuoran repeämän, johon vieraat jäljet näyttivät johtavan. Pyssy ampumavalmiina nuorukainen lähestyi verkalleen aukkoa ja hämmästyi huomatessaan, että se hitaasti kohoten johti harjun laelle. Sen loppupäässä vieras oli irrottanut lumikengät jalastaan päästäkseen kapuamaan kynnyksen yli.
Suurta helpotusta tuntien Rod palasi joutuin vuoren juurelle ja lähti kulkemaan entistä uraansa pysytellen tarkasti varjossa, jotta näkymättömän vihollisen silmä ei häntä keksisi.
Hän ei enää pelännyt vaaraa. Vieraan pako vuorenkyljessä olevasta solasta ja se huolellisuus, jolla tämä koetti peittää jälkensä, saivat Rodin uskomaan, ettei vakoojalla ainakaan tällä kertaa ollut murha-aikeita. Hän näytti ennen kaikkea tahtoneen pysytellä salassa.
Tämä seikka ihmetytti Rodia. Hänellä oli koko ajan ollut omat ajatuksensa Vungan miesten liikkeistä; hänen käsityksensä mukaan nuo punaiset rosvot olivat koko ajan tienneet, että he asuivat erämajassa.
Rod oli luonteeltaan harkitsevainen ja järkevä, ja tämänpäiväinen huomio vahvisti hänen epäluulojaan, vaikka hän ei voinutkaan ymmärtää vakoojan tarkoitusta.