Rod punastui mielihyvästä.
— Eikä siinä vielä kaikki, Vabi, hän sanoi. Hänen katseessaan oli niin harrasta vakavuutta, että Vabi unohti päästää irti toverinsa käden.
— Ethän vain tarkoita, että löysit…
— En, kultaa en löytänyt, sanoi Rod. Mutta kultaa siellä sittenkin on! Minä tiedän sen. Ja luulenpa keksineeni johtolangan sen löytämiseksi. Muistattehan että sillä ikkunapenkillä istuvalla luurangolla oli kourassaan jokin tuohikäärön tapainen? No niin, minäpä luulen että tuossa tuohipalasessa on arvoituksen selitys!
Mukoki oli tullut heidän viereensä ja katseli Rodiin hyvin tarkkaavaisesti. Vabin silmissä oli puolittain epäilevä, puolittain hyväksyvä katse.
— Voihan niin olla, hän vihdoin virkkoi hitaasti. Eihän ole pahaksi ottaa asiasta selko.
Hän kävi lieden luo ja siirsi syrjään puoleksi kypsyneen paistin. Rod otti takin ja lakin ylleen, ja Mukoki haki käsiin vyökirveensä ja lapion. Sanaakaan ei sanottu, mutta yhteinen päätös oli, että asiasta otettaisiin selvää ennen aterialle rupeamista. Vabi oli vaitelias ja miettiväinen, ja Rod huomasi toverinsa ilmeestä, että hänen väitteensä oli tähän tehnyt syvän vaikutuksen. Mukokin silmiin tuli sama hehku kuin silloin, kun maja tutkittiin läpikotaisin kulta-aarretta etsittäessä.
Luurangot oli haudattu jäätyneeseen maahan jokseenkin matalalle, niin että Mukoki sai ne pian näkösälle. Ensimmäisenä paljastui tuo tuohikääröä pitelevä vainaja. Heti paikalla Rod lankesi polvilleen kaameaan urakkaansa.
Häntä puistatti, kun hän väänsi kylmät, koukistuneet sormiluut erilleen toisistaan. Muuan niistä katkesi naksahtaen, ja kun poika jälleen nousi pystyyn, olivat hänen kasvonsa aivan verettömät. Vainajat kuopattiin uudelleen, ja kolmikko palasi mökkiin.
Yhä äänettöminä he kokoontuivat pöydän ympärille. Vanhettuessaan koivuntuohi kovettuu ja käpristyy, ja kääry tuntui Rodista melkein teräslevykierukalta. Joka rahtuselta avattaessa se riksahteli ja pyrki jälleen käpristymään. Metsästäjät voivat nähdä, että se oli yhtenäinen tuohilevy, noin viisikolmatta senttimetriä pitkä ja viisitoista leveä. Kaksi, kolme, neljä kierrettä väännettiin auki — ja yhä pysyi sileä pinta puhtaana kirjoituksesta. Vielä puoli kierrettä, ja kääryä tuntui mahdottomalta saada enää aukeamaan.