— Varovasti! kuiskasi Vabi.
Hän hellitti puukkonsa kärjellä kiinnikovettunutta kierrettä.
— Siellä — taitaa olla — jotakin…, aloitti Rod.
Hän keskeytti lauseensa henkeään pidättäen. Tuohen pinnassa näkyi kuin ilman aikojaan piirretty musta viiva, joka alkoi yläreunasta ja jatkui kierteen sisään.
Alempana tuohon viivaan näytti yhtyvän toinenkin, ja sitten kääry aukeni yhtäkkiä itsestään aivan kuin vieterin ponnahduttamana — ja kolmen sudenpyytäjän silmien eteen paljastui luurankomiehen salaisuus.
Heillä oli edessään jonkinlainen karttaluonnos, johon oli piirretty joukko suoria ja käyriä viivoja sekä niiden selitykseksi joitakin osittain poiskuluneita sanoja. Paikoin oli sanoja ollut enemmänkin, mutta ne olivat kuluneet aivan käsittämättömiksi.
Mutta eniten kiinnitti Rodin ja hänen toverinsa huomiota karttaluonnoksen alareuna. Siihen oli selvästi ollut kirjoitettuna joukko rivejä, jotka kuitenkin olivat kuluneet pois; sen sijaan näkyi yhdellä rivillä kolme nimeä. Roderick luki ne ääneen:
— John Ball, Henri Langlois, Peter Plante.
John Ballin nimen yli oli vedetty paksu musta viiva, joka oli miltei hävittänyt kirjaimet, ja rivin loppuun oli sulkumerkkien väliin kirjoitettu ranskankielinen sana, jonka Vabi nopeasti käänsi.
— Kuollut! hän läähätti. Ranskalaiset tappoivat hänet!