— Kas niin, Rod, nyt olet löytänyt kultakaivoksesi. Oletpa jo pieni pohatta!
— Tarkoitat kai, että me olemme löytäneet kaivoksemme, oikaisi valkoinen poika. Meitähän on kolme, ja me sovimme hyvin astumaan John Ballin, Henri Langlois'n ja Peter Planten tilalle. He kaikki ovat nyt kuolleet. Kulta on nyt meidän!
Vabi otti vuorostaan kartan käteensä.
— Minusta tuntuu, ettei ole lainkaan mahdotonta löytää kaivosta, hän sanoi. Suunnat on merkitty tähän päivänselvästi. Me seuraamme rotkoa, ja jossakin sen pohjalla me kohtaamme kosken. Vähän kauempana puro yhtyy isompaan jokeen, jota me sitten seuraamme, kunnes tulemme toiselle ja sitten kolmannelle koskelle. Siellä on jossain lähettyvillä maja, eikä kultakaan voi olla siitä kaukana.
Hän vei kartan jälleen ovelle päivänvaloon, ja Rod seurasi häntä.
— Mutta tässä kartassa ei ole minkäänlaista mittakaavaa, josta saisimme matkat selville, jatkoi Vabi. Kuinka pitkälle luulet eilen kulkeneesi rotkossa?
— Ainakin kymmenen mailia, Rod vastasi.
— Etkä löytänyt koskea?
— En.
Kynnyksestä kiskomallaan tikunpätkällä Vabi mittasi kartalle merkittyjen eri paikkojen välimatkat.