— On aivan varmaa, että John Ball piirusti tämän kartan, hän sanoi hetken vaiti oltuaan. Kaikki tuntuu minusta viittaavan siihen. Huomaatko, että kaikki on kirjoitettu samalla käsialalla, paitsi Langlois'n ja Planten nimikirjoitukset, ja niistä sinä tuskin saisit selvääkään, jollet tuntisi niitä jo tuosta kirjoituksesta. Mutta Ballilla näkyy olleen hyvä käsiala, ja sopimuksen sujuva sanamuoto todistaa hänen olleen sivistynyt mies. Vai mitä luulet? No niin, hänellä tuntuu myös olleen karttaluonnosta tehdessään jonkin verran käsitystä välimatkoista. Toinen koski on vain puoleksi niin kaukana ensimmäisestä kuin kolmas on toisesta. Jollei hän olisi tietänyt sitä varmasti, ei hän olisi merkinnyt välimatkoja täten karttaansakaan.
— Sittenhän me, jos löydämme ensimmäisen kosken, voimme myös päätellä, kuinka kaukana rotkon pää on viimeisestä koskesta, arveli Rod.
— Aivan niin. Minusta tuntuu, että etäisyys majaltamme ensimmäiselle koskelle selvittää meille koko jutun.
Rod otti lyijykynän ja rupesi piirustelemaan jotain lattialta ottamansa kirveenlastun sileälle puolelle.
— Kullan täytyy joka tapauksessa olla sangen kaukana täältä, Vabi. Minä tutkin eilen rotkoa ainakin kymmenen mailin pituudelta. Otaksutaan nyt, että tapaamme ensimmäisen kosken viidentoista mailin päässä. Kartan mukaan olisi toiselle koskelle siitä matkaa parikymmentä mailia, ja toiselta koskelta kolmannelle nelisenkymmentä mailia. Jos ensimmäinen putous siis olisi viidentoista mailin päässä täältä, niin viimeiselle olisi matkaa vähintään viisikahdeksatta mailia.
Vabi nyökkäsi.
— Mutta ehkä emme tapaakaan tuota ensimmäistä koskea vielä viidentoista mailin päässä, hän sanoi. Mutta vie sun…
Hän vaikeni ja katseli Rodiin omituisesti epäröiden.
— Jos kultaa on viidenkahdeksatta tahi vaikkapa sadankin mailin päässä täältä, niin mitä hittoa nuo miehet sitten tekivät täällä, ja vain kourallinen kultarakeita hallussaan? Olisiko mahdollista, etteivät he löytäneetkään enempää kultaa kuin tuossa pukinnahkapussissa oli?
— Mutta jos niin oli laita, niin miksi he sitten rupesivat puukottamaan toisiaan hengiltä kartan takia? ihmetteli Rod.