Mukoki käänteli paistia pannussa. Hän ei ollut avannut suutaan toisten järkeillessä, mutta nyt hän virkkoi:
— Ehkä ruoka loppunut ja miehet hakee lisää asemalta.
— Semmoisella matkalla he totta tosiaan olivatkin! huudahti nuori intiaani hyvillään. Muki, sinä et puhu paljon, mutta nyt sinä ratkaisit koko ongelman. Tietysti he olivat lähteneet hakemaan lisää ruokatarvikkeita. Eivätkä he tapelleetkaan kartasta — ei ainakaan yksin kartasta!
Hänen kasvonsa punoittivat ihastuksesta.
— Ehkä isken kiveen, mutta minusta koko juttu tuntuu nyt ihan selvältä, hän jatkoi. Ball ja nuo molemmat ranskalaiset ahersivat huuhtomollaan siksi kunnes ruokavarat loppuivat. Vabinoshin kauppa-asemalla on ikää jo satakunta vuotta, ja viisikymmentä vuotta sitten se oli lähin paikka, minne he saattoivat lähteä hankkimaan muonaa. Jollain tapaa ranskalaiset joutuivat lähtemään. Miehet olivat luultavasti kasanneet jo kosolti kultaa, ja ennen kuin nuo hirtehiset lähtivät matkaan, he ensi työkseen murhasivat John Ballin. Mukaansa he ottivat vain sen verran kultarakeita kuin ostoksiin tarvittiin välttääkseen asemalla ehkä maleksivien seikkailijoiden epäluuloja. Tässä majassa yritti sitten joko Langlois tai Plante surmata kumppaninsa päästäkseen yksinään aarteen isännäksi, ja taistelussa sai kumpikin loppunsa. Ehkä olen väärässä, mutta totisesti tuo kaikki tuntuu minusta hyvin uskottavalta!
— Ja kultansa he olivat haudanneet jonnekin kolmannen kosken lähettyville?
— Niin, sillä muutenhan he olisivat tuoneet sen mukanaan ja haudanneet jonnekin tämän mökin tienoille!
Mukoki keskeytti heidät.
— Ruoka on pöydässä! hän huusi.
13.