KINOSTEN KESKELLÄ
Rod oli unohtanut kertoa tovereilleen rotkotiellä tapaamistaan salaperäisistä jäljistä, sillä kiihtymys oli pyyhkäissyt hänen mielestään kaikki muut asiat. Vasta päivälliselle käytäessä hän kertoi toisille vakoojasta ja tämän omituisista tempuista.
Sekä Vabi että Mukoki olivat kuulemastaan pikemmin iloisia kuin huolestuneita. Näyttihän päivänselvältä, että Vungan miehet jostakin käsittämättömästä syystä väittelivät heitä. Tuo vakooja olisi rotkossa voinut helposti käydä Rodin kimppuun nuoren metsästäjän aavistamatta mitään pahaa. Taistelun tulos olisi silloin ollut edeltäpäin tietty.
Rodin kertomus vain rauhoitti toisia, ja sen sijaan että olisi käyty ottamaan tarkempaa selkoa noista jäljistä, päätettiin lähteä etsimään ensimmäistä koskea.
Mukoki oli kaikkein nopein ja väsymättömin lumikengillä kulkija näillä mailla, ja hän tarjoutui lähtemään ensimmäiselle etsintäretkelle. Hänen oli määrä lähteä seuraavana aamuna eväspussi mukanaan, ja hänen poissaollessaan Rod ja Vabigun vuoron perään kokisivat ansoja.
— Meidän täytyy saada selville tuon ensimmäisen kosken paikka ennen kuin palaamme kotiin, selitti Vabi. Jos sieltä käsin sitten keksimme, että kolmas koski on kauempana kuin sadan mailin päässä leiristämme, on meidän mahdotonta lähteä etsimään kultaa tämän retkemme aikana. Siinä tapauksessa meidän on pakko palata Vabinoshiin ja varustaa uusi retkikunta. Ja sitä emme missään tapauksessa voi tehdä ennen kuin kevättulvat ovat ohi.
— Minäkin olen ajatellut samoin, sanoi Rod ja hänen silmänsä kostuivat. Tiedäthän, että äitini on aivan yksin, ja hänellä…
— Ymmärrän kyllä, keskeytti intiaaninuorukainen ja laski kätensä toverin käsivarrelle.
— Hänellä on hyvin vähän varoja, niin kuin tiedät, päätti Rod lauseensa. Jos hän on ollut sairaana — tai — mitä muuta hyvänsä — on saattanut sattua…
— Niin juuri, meidän on palattava kotiin turkisaarteinemme, auttoi Vabi. Ja jollet pane pahaksi, Rod, niin minäkin saattaisin pistäytyä sinun kanssasi Detroitiin. Luulisitko sen olevan hänelle mieleen?