— Siellä pieni pieni koski, jatkoi Mukoki, jonka kasvot kirkastuivat ja mieli virkistyi kahvin ja paistin tuoksusta. Ei tuota korkeempi! — Hän näytti pirtin kattoon.
Rod piirteli jotain pöydänlevyyn. Kohta hän katsahti ylös.
— Mukokin kertomuksen ja kartan viittausten mukaan on kolmannelle koskelle täältä matkaa vähintään puolen kolmatta sataa mailia, hän sanoi.
Mukoki kohautti hartioitaan, ja hänen naamansa kävi miettiväisiin ryppyihin.
— Hudson Bay, hän viimein murahti. Vabi käännähti hämmästyneenä.
— Eikö rotko sitten jatkukaan itää kohti? hän huudahti.
— Ei. Kääntyy — suoraan pohjoista kohti.
Rod ei voinut käsittää Vabin kasvojen muuttunutta ilmettä.
— Pojat, sanoi Vabi viimein harvakseen, jos niin on laita, niin minäpä sanon teille, missäpäin kulta on. Jos rotkon pohjalla kulkeva joki kääntyy pohjoista kohti, niin se voi yhtyä vain Albany-virtaan, ja Albany-virta laskee James-lahteen! Tuo kolmas koski, jossa aarteemme odottelee meitä, on pohjoisen Kanadan kaikkein jylhimmässä ja villeimmässä erämaassa. Siellä se on hyvässä tallessa. Ei kukaan ihminen ole sitä sieltä keksinyt. Mutta sen saavuttaminen tietää meille pisintä ja vaarallisinta eräretkeä mitä milloinkaan olemme suunnitelleet!
— Sopii! luikkasi Rod. Sopii mainiosti!