Hän etsi tuuma tuumalta, kunnes hänen jalkineensa olivat tyyten kärventyneet. Sitten hän lähti pois kyteviltä raunioilta savusta mustuneena, mutta kasvojen hirvittävä tuimuus jonkin verran lieventyneenä.
— Ei ole tuolla, hän sanoi vihdoin.
Jälleen molemmat kyyristyivät kuolleen miehen viereen, ja Mukoki irvisteli Rodille riemuitsevasti ja hihittäen.
— Paljon kuollu! hän sanoi ruumista osoittaen.
Mutta samassa oli tuo irvistys kadonnut hänen kasvoiltaan, ja hän lähti vielä kerran kiertämään leiripaikkaa Rodin jäädessä lepäämään. Ylt'ympäriinsä oli hanki ihmisjälkien tallaama. Mukoki näki mistä rosvot olivat hiipineet aukealle ja näki myös mistä he olivat menneet matkoihinsa. Viisi miestä oli tullut punasetrien pimennosta, ja vain neljä oli poistunut paikalta!
Missä Vabi sitten oli?
Jos hänet oli otettu vangiksi ja kuljetettu pois, niin lähtöpolullakin olisi pitänyt näkyä viidet jäljet. Rod käsitti sen yhtä hyvin kuin Mukoki, ja hän käsitti myös minkä vuoksi hänen toverinsa lähti uudestaan tarkastelemaan kytevää rauniokasaa. Mutta tämän uuden etsimisen jälkeen oli Mukoki varma, että Vabin ruumista ei ollut viskattu tuleen.
Oli vain yksi mahdollisuus: nuorukainen oli tehnyt raivoisaa vastarintaa ja hänet oli haavoittuneena kannettu pois. Vabi ja hänen vangitsijansa eivät voineet vielä olla kauempana kuin parin kolmen mailin päässä. Heidät voisi tavoittaa tunnissa.
Mukoki tuli jälleen Rodin vierelle.
— Minä lähtee ja tappaa! hän sanoi. Tappaa noin moni — oitis! Hän osoitti poisvieviä jälkiä. Sinä jää…