(Marie poistuu huoneeseensa).
X KOHTAUS.
GASTON, (yksin): Tässä voi kadottaa järkensä! Hän myöntää kaikki viattomana kuin lumikukka, aivan niinkuin se olisi tavallinen hyväksytty asia, sitten vielä uhkaa hän hankkia minulle sijaisen — ja minä olen mustasukkainen kuin tiikeri! (epätoivoisena) Minä joka olin sanonut ett'en koskaan olisi. — Tietysti minä kirjotan hänen äidilleen ja heti paikalla. (Menee istuaksensa — mutta pysähtyy) Mutta ensin miten sen kurjan löytää — jospa voin salavihkaa äkkiarvaamatta saada hänet kiini — jospa voisin — osoittamatta epäilystä — — mutta missä — — (hän katselee ympärilleen).
XI KOHTAUS.
Gaston. Marie.
MARIE, (tuoden Gastonille sateenvarjon ja hatun); Kas tässä herraseni ja hallitsijani hattunne, sateenvarjonne ja hansikkaanne.
GASTON, (synkällä äänellä): Miksi tuot nämä minulle?
MARIE: Kuinka! miksi! onhan aika lähteä toimistoosi, sinä, joka aina olet niin säntillinen.
GASTON: Olet oikeassa, (itsekseen) hän lähettää minut pois!
MARIE: Luultavasti et tahdo kadottaa paikkaasi, — ainoata omaisuuttamme? No miksi et edes katso minuun, vieläkö sinä olet minulle nyreä!