GASTON: Se on totta!
MARIE: Silloin sinä puhuit säästäväisyydestä.
GASTON: Niin rahasta, saadaksemme menot tulojen mukaan olisin suonut omistavani rakkaita paheita voidakseni uhrata ne sinun tähtesi mutta en rakasta lasia, halveksin tupakkaa, kiroon sikarin, oh — sikari — hyi!
MARIE: Mutta sinä tahdoit luopua kahvistasikin, josta niin paljon pidät, teaatteri-illoistamme, jolloin me yhdessä aina niin sydämellisesti nautimme; pienestä nuoren miehen asunnostasi jossa me olemme niin onnelliset.
GASTON: Mutta sinä et tahtonut!
MARIE: Tietysti en! minä keksin paremman keinon, panin pois sen suuren elsassilaisen, joka aina teki tehtävänsä huonosti, se auttoi, Catherine on meille tarpeeksi — ja nyt minä tuon sinulle kahvia — —.
GASTON: Kiitoksia, kultaseni. (Itsekseen) Kuvitella mielessäni — Hyvä isä, miten tuhma aviomies saattaa olla.
MARIE, (itsekseen): Erinomaista, hän ei epäile mitään. Tiedätkö, sinulta ei puutu kuin yksi ainoa vika ollaksesi täydellinen.
GASTON: Mikä sitten.
MARIE: Pieni, pikkunen asia.