Riikinkukkokehrääjät kosimassa.
Saturnia pyri Schiff.
Se oli merkillinen ilta. Minä kutsuisin sitä riikinkukkokehrääjän illaksi. Kuka ei tuntisi tätä Europan kaikista suurinta perhosta, jolla on kastanjanruskea samettipuku ja valkoinen turkiskaulus? Sen harmaa- ja ruskeapilkkuisissa siivissä on vaalea, vinkkurainen poikkijuova ja himmeänvalkoinen reunuste. Keskellä siipeä on pyöreä silmätäplä, jonka terä on musta ja kehässä mustat, valkeat, kastanjanruskeat ja amarantinpunaiset kaaret ryhmittyvät renkaiksi.
Yhtä huomiota herättävä kuin perhonenkin on sen vihervänkeltainen toukka, jonka mustakarvaisten ihonystermien päissä on turkoosinsiniset helmet. Sen kotelo on luja, ruskeavärinen ja siinä on merkillinen rysänmuotoinen ulostulosuppilo. Koteloita tapaa vanhojen mantelipuiden juurelta niiden kuoreen kiinnittyneinä, toukka näet syö mantelin lehtiä.
Toukokuun kuudennen päivän aamuna kuoriutuu kotelostaan eräs riikinkukkokehrääjänaaras minun työhuoneeni pöydällä ja minun läsnäollessani. Suljen sen heti syntymiskosteudessaan rautalankaverkosta tehtyyn häkkiin. En tarkoita mitään erikoista tällä toimenpiteelläni, suljen sen vain tottumuksesta, kuten tutkijat tavallisesti tekevät jäädessään tarkkaavaisina odottamaan, mitä sitten mahdollisesti voisi seurata.
Pianpa sen näinkin. Yhdeksän seuduissa illalla, talonväen jo paneutuessa levolle, nousee huoneeni viereisessä kamarissa aika hälinä. Puolittain riisuutunut pikku Paul alkaa tulla ja mennä, juosta ja hyppiä kuin puolihullu polkien jalkojaan ja kaataen tuoleja. Kuulen itseäni kutsuttavan. "Tule pian", hän huutaa, "tule katsomaan perhosia, lintujen kokoisia perhosia! Niitä on huone täpö täynnä!"
Kiiruhdan sinne. Voin hyvin käsittää pojan innostuksen ja liialliset huudot nähdessäni, mitä on tapahtunut. Asuntoomme on tehty rynnäkkö, jolle ei ole vertaa. Jättiläisperhoset ovat hyökänneet sisään.
Neljä niistä on jo otettu kiinni ja pistetty lintuhäkkiin, mutta lukuisat muut lentelevät laipiossa. Kaiken tämän nähdessäni johtuu mieleeni aamulla vangitsemani naaras.
"Pukeuduppas", sanon pojalleni, "jätä häkkisi siihen ja tule mukaani.
Saamme nähdä uusia kummia."
Menemme keittiön läpi työhuoneeseeni, joka on rakennuksen oikeassa sivustassa. Keittiössä on palvelijatar, hämmästyksissään hänkin, esiliinallaan hosumassa suuria perhosia, joita hän ensin luuli yölepakoiksi.