Suoritettuaan vielä kursseja kemiassa, latinan ja kreikan kielissä Jean Henri Fabre pääsi v. 1843 Carpentrasiin kansakoulunopettajaksi. Palkka ei ollut suuri, 700 frangia vain, vaikea oli sillä tulla toimeen. Sitä paitsi hän meni jo 21-vuotiaana naimisiin. Perhe lisäytyi, huolet kasvoivat, mutta hänen mielensä ei lannistunut. Hän suoritti vielä lisätutkintoja, antoi yksityistunteja, haki paikkoja, mutta ei niitä saanut. Ahtaat olivat ajat. Ylimääräisiin menoihin, kirjoihin esimerkiksi, oli rahat säästettävä ruuasta, ja elettävä kieltäymyksessä. Vihdoin hän kuitenkin pääsi Korsikkaan Ajaccion lyseoon fysikan opettajaksi. Korsikassa olo oli Fabrelle uuden käänteen alkuna. Saaren rikas luonto, metsät, vuoret, aava meri valtasivat hänet kokonaan. Nyt hän voi jo uhrata enemmän aikaansakin mielitutkimuksiinsa. Metsä veti puoleensa, hyönteiset kutsuivat luoksensa, mutta vaellellessaan rämeiköissä hän sai kuumetaudin, joka pakoitti taas muuttamaan mantereelle.
Jonkun ajan kuluttua Fabre pääsi Avignonin lyseoon opettajaksi. Sitten hän suoritti lisensiaattitutkinnon luonnonhistoriassa. Näihin aikoihin joutui kerran hänen käsiinsä kuuluisan hyönteistutkijan, Leon Dufour'in teos. Se elvytti hänessä rakkauden hyönteisiin, se kiinnitti hänen huomionsa taas hyönteismaailmaan, se valtasi hänet niin, että hän päätti kokonaan antautua hyönteisiä tutkimaan. Työ oli palkatonta. Hänen oli jatkettava tukalaa kamppailuaan aineellisia vastuksia vastaan, ja hän voi vain loma-aikansa uhrata tieteellisiin tutkimuksiinsa.
J.H. Fabren ensimäinen hyönteistieteellinen teos ilmestyi v. 1855. Se herätti heti joltistakin huomiota tiedemiespiireissä, ja kun hän jonkun vuoden kuluttua matkusti Parisiin, ei hänen nimensä ollut aivan tuntematon.
Sitten seurasi sarja krappiväritutkimuksia, mutta aineellista hyötyä ei niistäkään ollut, sillä toiset käyttivät hyväkseen hänen keksintönsä.
Varsinaiseen elämäntyöhönsä, luonnonhistorialliseen kirjailemiseen voi Fabre ryhtyä vasta viisikymmenvuotiaana. Hän erosi lyseosta v. 1871, kun oli saanut pienen lainan ystävältään Stuart Milliltä, ja muutti Orangeen lähelle Avignonia. Täällä hän aluksi kirjoitteli luonnontieteellisiä koulukirjoja. Ne olivat kylläkin paljon parempia kuin aikaisemmin käytetyt oppikirjat, mutta maineensa hän hankki elämänsä pääteoksella, "hyönteistieteellisillä muistelmillaan". "Muistelmien" ensimäinen osa ilmestyi v. 1878. Sitten seurasi toisia katkeamattomana sarjana, niin että "Souvenirs entomologiques, — Etudes sur l'instinct et les moeurs des insectes" -kokoelmaa tuli kaikkiaan kymmenen nidettä.
"Muistelmat" saivat runsaasti lukijoita ja ihailijoita, ne menivät hyvin kaupaksi. Nyt oli Fabren toimeentulo turvattu, vasta nyt neljäkymmentä pitkää vuotta kestäneen vaikean kamppailun jälkeen. Nyt hän voi hankkia itselleen pienen maatilan Sérignan'in kylässä Provencessa. Siellä maaseudun rauhassa hän voi häiritsemättä seurustella pienten hyönteisystäviensä kanssa. Siellä rakkaassa "Harmas'issaan" hän teki tutkimuksiaan ja kirjoitteli muistelmiaan. Päivät pitkät hän mielenkiinnolla seurasi asioiden kehittymistä kosivien skorpionien häkissä, tuntimäärin hän loikoi nurmikolla iso huopahattu päässä ja piti silmällä eksyneen kovakuoriaisen vaelluksia tai tarkasteli rakennustoimissa puuhailevia mehiläisiä tai metsästysretkellä kuljeksivia ampiaisia.
Sérignan'issa Harmasissaan Fabre eli loppuikänsä, siellä hän kuoli syksyllä v. 1915 melkein yhdeksänkymmenenkahden vuoden ikäisenä. Pitkä oli hänen elämänsä, pitemmältä se tuntui taistellessa vastatuulessa ja vastoinkäymisessä, mutta rikas se oli, sillä se oli yhtäjaksoista innostunutta työtä, työtä, joka kantoi runsaan hedelmän.
"Henri Fabre on nykyisen sivistyneen maailman etevimpiä ja jaloimpia suurmiehiä, oppinut luonnontutkija ja samalla ihmeellinen runoilija — —. Hän on niitä miehiä, joita mitä syvimmästi ihailen koko elämäni ajan", sanoo Maurice Maeterlinck, mehiläisten elämän suuri runoilija.
"Souvenirs entomologiques" on tunnontarkan tiedemiehen tarkkoja ja täsmällisiä havaintoja sekä niistä tehtyjä johtopäätöksiä. Fabre on asettanut elämäntehtäväkseen tutkia älyn ja vaiston rajamaita, selvittää, kumpiko niistä määrää hyönteisten toimia ja tapoja. Lukija huomaa usein, kuinka hän erikoisesti painostaa, että hyönteisillä ei ole sitä, jota sanomme älyksi, että hyönteiset eivät voi harkiten työskennellä, vaan että niitä ohjaa tottumukset ja vaistot. Fabre tekee moninaisia ja monenlaisia kokeita ja ottaa niiden tulokset mielipiteittensä todistuskappaleiksi ja tueksi, vaikka lukijasta usein näyttää, että ne todistaisivat aivan päinvastaista. — Lukija huomaa niinikään, miten Fabre suhtautuu vuosisatansa käänteentekevään ja kauaksikantavimpaan luonnontieteelliseen saavutukseen, kehitysoppiin. Fabre ihaili kyllä Darwinia ja Darwin puolestaan kutsuu Fabrea "verrattomaksi havainnontekijäksi", olivatpa he kirjevaihdossakin, mutta kehitysajatusta ei Fabre hyväksynyt, päinvastoin viittaa siihen usein pilkallisesti. Fabre näki suuren pienessä, mutta oli liiaksi kiintynyt pikkupiirteisiin ja yksityiskohtiin voidakseen pitää kokonaisuutta silmällä, voidakseen nähdä syiden ja seurausten lakia koko elävien olioiden maailmassa.
"Souvenirs entomologiques" on myös ranskalaisen runoilijan luonnonrunoutta ja senvuoksi vaikeaa kääntää muille kielille. Tässä vihkosessa on valikoima Fabren "Muistelmia" suomennettuina. Fabre itse sanoo, että hän kirjoittaa nuorille ja etupäässä heille, herättääkseen heissä rakkautta luontoon ja luonnonhistoriaan. Jos Fabre voisi tämän vihkosen välityksellä puhua myös Suomen nuorille, herättää heissäkin rakkautta luontoon, opettaa heitäkin lukemaan suurta luonnon kirjaa ja näkemään sen ihmeitä, olisi vihkosen tarkoitus täytetty.