Siinä taas pykälä eläinten älykysymyksessä, joka pakenee kokeen kirkasta valoa ja katoo erehdysten somerikkoon. Minä ihmettelen teidän lujaa uskoanne, hyvät herrat, kun te pidätte totena kaikkea, mitä havainnontekijät kertovat enemmän mielikuvituksessa — kuin todellisuudessa sattuneista tapauksista. Minä ihmettelen teidän vahvaa luottamustanne, kun te ilman arvostelua perustatte teorianne tämmöisille tyhmyyksille.
Mutta edelleen. Asetan nyt hirsipuun kohtisuorasti, kuitenkin niin ettei raato ulotu maahan, joten ei siis kuoppaa kaiveta. Otan hiiren, joka kevyempänä sopii paremmin hyönteisten askarteluihin. Ripustan sen niinisiteellä takajaloistaan kepin nenään. Se koskettaa pitkin pituuttaan keppiin.
Kaksi turkkiloa huomaa heti otuksen. Ne kiipeävät keppiä myöten, tutkivat raatoa tonkien sen karvoja päällään. Se tuntuu olevan hyvä saalis, siispä työhön! Menetelmä on sama, vaikka olosuhteet vaikeammat kuin sopimattomalla paikalla olevaa raatoa haudattaessa. Molemmat työtoverukset ryömivät hiiren ja kepin väliin, ponnistavat kepistä käyttäen selkäänsä vipuna ja saavat siten hiiren ruumiin heilumaan edes ja takaisin. Koko aamupäivä kuluu näissä turhissa puuhissa, joita keskeyttää vain hiiren raadon uudet tutkimiset.
Illalla vasta keksitään syy, joka estää hiirtä putoamasta, ei kuitenkaan aivan selvästi, sillä kumpikin saaliinhimoinen ryöväri tarttuu kiinni hiiren takajalkaan jonkin verran siteen alapuolelle. Ne nyppivät karvat, nylkevät nahkan, leikkaavat lihan varpaisiin saakka. Kun ne ovat päässeet luihin asti, sattuu niiniside toisen turkkilon leukojen väliin. Se ei ole kaivurille mitään uutta, se pitää sitä heinänjuurina, joita on niin paljon ruohoisilla hautauspaikoilla. Turkkilon leuat työskentelevät itsepintaisesti, siksi kun side kätkee, ja hiiri putoo maahan, johon se heti haudataan.
Tämä saalista kiinni pitävän siteen poikkileikkaaminen sinänsä on huomattava saavutus, mutta tavallisen työn yhteydessä katsottuna se kadottaa erikoismerkityksensä. Ennenkuin hyönteiset katkaisivat niinen, olivat ne koko aamun koettaneet entistä menetelmäänsä. Viimein ne huomaavat siteen, ja katkaisevat sen kuten juolavehnän juuren.
Tämmöisissä tilanteissa on turkkilon leikkaamisaseet lapiona toimivien jalkojen välttämättömänä täydennyksenä ja sen vähäinen arvostelukyky riittää ilmoittamaan, milloin saksien aika on tullut. Hyönteinen leikkaa kaiken, mikä on esteenä, ajattelematta sitä tehdessään raadon pudottamista maahan. Turkkilo ei käsitä sen vertaa syyn ja seurauksen suhdetta, että nakertaisi niinisiteen, ennenkuin alkaa kalvaa hiiren jalkaluita poikki. Se tarttuu vaikeampaan työhön, jättää helpomman tekemättä.
Vaikeaan kylläkin, mutta ei mahdottomaan, edellyttäen, että hiiri on nuori. Käytän toiseen kokeeseen rautalankaa, jota hyönteisen leuat eivät kykene puremaan poikki, ja nuorta, keskenkasvuista hiirtä. Tällä kertaa jyrsitään toinen jalka poikki, ja toinen, saatuaan enemmän tilaa rautalankasilmukassa, soljahtaa silmukan läpi, ja saalis putoo maahan.
Jos luut ovat liian vahvat, kuten maamyyrän, vanhan hiiren ja varpusen luut, niin on rautalanka voittamaton este turkkiloille, jotka näkevät vaivaa kokonaisen viikon ja heittävät raadon oman onnensa nojaan vasta sitten, kun se alkaa jo kuivua. Olisihan niillä tarkoituksenmukainen ja pettämätön keino: kaataa hirsipuu, mutta se ei johdu koskaan niiden mieleen.
Vielä kerran muutan keppostani. Kiinnitän kepin nenään laajan haarukan, jonka sorkat ovat vain senttimetrin pituiset. Hiiren jalat sidon yhteen liinalangalla, joka on vahvempaa kuin niini, ja näin yhteen sidottujen jalkojen väliin pistän haarukan toisen sorkan. Tarvitsee vain hiukan kohottaa hiirtä alhaalta ylös, niin se irtautuu haarukasta ja putoo maahan kuten jänis metsänriistakauppiaan koukusta.
Viisi turkkiloa tulee kojeeni luo. Ensin ne pudistelevat hiirtä turhaan, mutta tarttuvat sitten jalkoihin. Nähtävästi on niiden tapa semmoinen silloin, kun saalis on tarttunut jaloistaan pensaiden oksahaaroihin. Sahatessaan poikki luuta, joka tällä kertaa on kovaa, tunkeutuu eräs työntekijöistä hiiren yhteensidottujen jalkojen väliin. Silloin se tuntee selässään hiiren kosketuksen, ja enempää ei tarvita herättämään siinä halua kohottaa hiirtä selällään. Muutamien nostamisyritysten jälkeen pääsee hiiri haarukasta ja putoo.