Useimmiten on tappelun loppu surullisempi. Silloin otetaan armotta kaksintaisteluasennot. Raatelujalat aukenevat ja ojentuvat ilmaan. Onneton silloin voitettu. Toinen puristaa sen pihteihinsä ja ryhtyy heti ruokailemaan alkaen tietysti niskasta. Inhoittava syöminen tapahtuu yhtä suurella mielihyvällä kuin heinäsirkan nakertelu. Aterioitsija nauttii sisartaan kuten luvallista riistaa konsanaankin, eikä kukaan lähimäisistä pane vastalausetta, sillä ne toivovat saavansa tehdä samoin ensimäisen hyvän tilaisuuden sattuessa.
Huh, noita hirveitä elukoita! Sanotaan, etteivät sudetkaan syö toisiaan, mutta rukoilijasirkat eivät ole niin turhantarkkoja. Ne laittavat herkut naapureistaan, vaikka häkissä on yllin kyllin niiden mieliriistaa, heinäsirkkoja.
Kantavat naaraat voivat harhautua haluissaan vieläkin vastenmielisempiin tekoihin. Seuratkaammepa parittelua. Ehkäistäkseni eripuraisuutta liian monilukuisessa seurueessa suljen kunkin parin omaan häkkiinsä, niin ettei niiden häitä voi syrjäiset häiritä. Muonitustakaan ei saa unohtaa, jottei nälkää voisi syyttää seuraavista tapahtumista.
On elokuun loppu käsissä. Koiras, laiha rakastaja, pitää hetkeä otollisena. Se iskee silmää hyvinvoivalle kumppanilleen, se kääntää päänsä sen puoleen, taivuttaa kaulaansa ja nostaa eturuumiinsa pystyyn. Sen pienessä, kaidassa naamassa on melkein intohimoinen ilme. Tässä asennossa, liikkumatta; se katselee kauan toivottuaan. Tämä pysyy paikoillaan välinpitämättömänä. Nyt on rakastaja saanut myöntymisen merkin, merkin, jonka salaisuutta minä en tunne. Se lähestyy. Äkkiä se levittää värisevät siipensä. Semmoinen on rukoilijasirkan rakkaudentunnustus. Heiveröinen koiras hyppää nyt naaraan selkään ja tarttuu siihen kiinni niin lujasti kuin voi. Nämä alkuvalmistukset ovat hyvin pitkälliset ja itse parittelukin kestää viisi, kuusi tuntia.
Parittelevat pysyvät koko ajan liikkumatta, muuten ei menoissa ole mitään erikoisen huomattavaa. Lopulta puolisot eroavat, mutta yhtyvät pian uudestaan ja vielä läheisemmin. Jos kaunotar rakastaa koiraspoloista siksi, että koiras elävöittää sen munasarjoja, niin se rakastaa myös siksi, että se saa siitä herkullisen aterian. Jo samana päivänä tai viimeistään seuraavana hyökkää naaras toveriinsa kiinni, ensiksi tietysti totuttuun tapaansa sen niskaan, ja syö sen sitten järjestelmällisesti pikku paloissa, ettei jää jälelle muuta kuin siivet. Tämä ei ole enää haareminaisen mustasukkaisuutta, vaan turmeltuneen lihan himoa.
Olin utelias tietämään, miten jo hedelmöitetty naaras ottaisi vastaan toisen koiraan. Tutkimusteni tuloksena on häpeällinen juttu. Useimmissa tapauksissa ei naaras ollut kyllästynyt syleilyihin eikä aviollisiin menoihin. Jonkun lepohetken kuluttua lyhyemmän tai pitemmän, ja olivatpa munat jo munitut tai munimatta suostuu se toiseen koiraaseen ja syö sen lopuksi kuten ensimäisenkin. Kolmas koiras, täytettyään tehtävänsä, katoaa samaa tietä, neljännellä on sama kohtalo. Kahden viikon ajalla näin saman naaraan käyttävän seitsemän koirasta. Kaikille se antautui, mutta kaikkien oli maksettava häänautintonsa hengellään.
Tämmöiset orgiat ovat tavallisia, mutta on poikkeuksiakin. Etenkin kuumina ja sähköisinä päivinä ne ovat yleisenä sääntönä. Semmoisina aikoina on rukoilijasirkkanaaraillakin "hermonsa". Suurijoukkoisissa häkeissä syövät naaraat silloin toisiaan enemmän kuin tavallisesti, ja yhden parin häkeissä pidetään koirasta useammin kuin muulloin tavallisen riistan veroisena.
Näiden aviollisten julmuuksien selitykseksi tahtoisin sanoa, ettei sirkka vapaudessaan siten menettele. Siellä on koiraalla tehtyään velvollisuutensa aikaa pötkiä tiehensä, paeta tuota hirveää ämmää, mutta minun häkissäni se voi siirtää loppukohtalonsa korkeintain seuraavaan päivään.
Kun en ole sattunut milloinkaan näkemään vapaudessaan elävien rukoilijasirkkojen rakasteluja, enkä tiedä, mitä pensaikossa todella tapahtuu, siksi voin vain vedota vankeina elävien sirkkojen tapoihin. Häkissä on niillä kyllä tarpeeksi aurinkoa, runsaasti ruokaa ja hyvästi tilaa, eikä niitä näytä koti-ikäväkään vaivaavan, joten ne kai säännöllisissä olosuhteissa tekisivät samoin kuin vankeudessakin.
No niin. Aioin sirkkoja puolustaa, mutta puolustukseni jää siihen, että vapaudessa on koiraalla aikaa paeta.