Tahdonpa hiukan tarkastaa tätä, muutoin niin luonnollista vastausta.
Noin kolmekymmentä vuotta sitten tuppautuivat laulukaskas ja sen pienempi toveri Cacan minun seuraani Joka kesä parin kuukauden ajan olivat ne alati silmissäni ja korvissani Vaikken niitä kuuntelekaan mielelläni, niin tarkastelen kyllä innokkaasti. Näen niitä rivittäin platanin sileällä kuorella päät puun latvaan päin, molempia sukupuolia sekaisin, jokainen parin tuuman piiassa toisestaan.
Kuoreen pistetyllä imukärsällään juovat ne yhtämittaa puun nesteitä. Sitä mukaa kuin aurinko kääntyy ja varjo siirtyy, kiertävät ne puun oksaa syrjittäin kulkien ja pysytteleytyvät aina valoisalla, lämpimällä puolella. Laulu kaikuu keskeytymättä olipa hyönteisen imutorvi toiminnassa, tai olivatpa kaskaat paikkaansa muuttamassa.
Onko tämä ainainen laulu intohimoista kutsumista? Epäilen. Molemmat sukupuolet ovat siinä vieretyksin, ja eihän huudeta kuukausimääriä sitä, jota voi tuupata kyynärpäällään. En näe myös milloinkaan naaraan kiiruhtavan soittoniekkojen luokse, vaikka orkesteri soittaisi kuinka äänekkäästi tahansa.
Tahtoisiko ehkä koiras laulullaan miellyttää tuota tunteetonta, liikuttaa sen mieltä? Yhä epäilen. En näet huomaa naaraissa minkäänlaista tyytyväisyyden merkkiä, en mielenliikutusta, niin että ne edes kääntäisivät päätään kovimmankaan melun aikana.
Talonpojat, naapurini, sanovat kaskaan laulavan elonleikkuun aikana: Sego, sego, sego! (Niitä, niitä, niitä!) muka kehoittaakseen heitä työhön. Olimmepa ajatusten tai tähkien niittomiehiä, kaikki olemme ihmisiä, joista toiset hankkivat vatsalle ruokaa, toiset henkistä ravintoa, sentähden minä ymmärrän heidän tulkintansa ja pidän sitä ystävällisen luonnollisuuden ilmauksena.
Toinen epäilykseni syy on seuraava. Keneen ylimalkaan laulu vaikuttaa, sillä on tarkat korvat ja ne varoittavat pienenkin äänen kuuluessa mahdollisesta vaarasta. Laululinnuilla on erittäin tarkka kuulo. Jos lehti liikahtaa, jos ohikulkevat vaihtavat sanan, niin linnut vaikenevat ja tarkastelevat levottomina ympärilleen. Kuinka kaukana kaskas onkaan semmoisesta tunteesta!
Sillä on tarkka näkö. Sen suuret verkkosilmät huomaavat kaiken, mitä sen oikealla tai vasemmalla puolella tapahtuu. Sen kolme päälaella olevaa pikkuilmää, pienet rubinikaukoputket, tarkastavat yläilmoja. Jos kaskaat näkevät ihmisen tulevan, vaikenevat ne ja pakenevat. Mutta jos olemme oksan takana, niin ettei se meitä näe, niin voimme puhella, viheltää, paukuttaa käsiämme sitä häiritsemättä. Paljoa pienempi melu säikyttäisi linnun, joka ei meitä näe, ja saisi sen lähtemään lentoon, mutta kaskas vain jatkaa sirinäänsä. Kerron erään kokeeni.
Lainasin meidän kunnallisen tykistömme, s.o. pienet kanunat, joilla ammutaan kylämme suojeluspyhän nimipäivänä. Kanunanlaukaisijasta on hauskaa ladata ne kaskaiden kunniaksi ja laukaista ne minun luonani. Kanunoita on kaksi, ja ne molemmat ovat ladatut kuin suurta juhlaa varten. Ei koskaan ole ketään politista suuruutta tervehditty vaalimatkoillaan semmoisella ruutimäärällä. Panen ikkunat auki, etteivät ruudut särkyisi. Kanunat ovat oven edessä platanien alla, joten eivät oksilla laulavat kaskaat näe, mitä tapahtuu.
Kuusi meitä on kuuntelemassa. Varromme hetkeä, jolloin laulu hiukan hiljenee. Jokainen koettaa tarkata, kuinka monta kaskasta on äänessä, ja minkälainen on niiden laulun rytmi ja vahvuus. Nyt olemme valmiit ja kiinnitämme huomiomme siihen, mitä tapahtuu ilmaorkesterissa. Kanuna syttyy, pamahtaa kuin ukkonen…