Sepä on sarabandia (espanjalainen tanssi), mielenkiintoista ja kamalan hurjaa. Muutamat tulevat kaukaa, sukeltavat arvokkaasti pimeästä, heittäytyvät nopeasti ja sievästi kuten liukuen valossa hyörivään joukkoon. Niiden notkeus muistuttaa hypähtävää hiirtä. Ne hakevat toistensa seuraa ja pakenevat taas heti, kun ovat sormenpäillään toisiinsa koskeneet, aivan kuin olisivat polttaneet toisiaan. Jotkut kävelevät tovereineen ympäri, mutta pötkivät äkkiä matkoihinsa. Rauhoituttuaan piilossa ne taas tulevat takaisin.
Aika ajoin on oikea sekamelska: sotkuinen kasa viliseviä jalkoja, haukkovia pihtejä ja ylöskääntyneitä häntiä, jotka jakelevat pistoja, hyväileviäkö vai uhkaavia — en oikein tiedä. Kaikki ottavat osaa temmellykseen, isot ja pienet, luulisi siinä olevan taistelun elämästä ja kuolemasta, julkisen joukkomurhan, mutta se onkin huimaa leikkiä. Ne pyörivät kuin kissanpojat yhtenä keränä. Pian ryhmä hajoo, jokainen livistää tiehensä mikä minnekin haavoittumatta ja jäseniään mukauttamatta.
Jo taas keräytyvät pakolaiset lyhdyn luokse. Ne kulkevat edestakaisin, tulevat ja menevät ja joutuvat usein silmä vasten silmää. Kiireellisimmät marssivat toistensa selkien yli ja nämä eivät pane muuta vastalausetta kuin heilauttavat häntäänsä. Nyt ei ole toran aika, korkeintaan vastaantulijat vain hiukan läimäyttävät toisiaan häntänsä koukkukepillä. Skorpionien seuraelämässä on tämä tuttavallinen isku, jonkinlainen kädenpuristus, jolloin myrkkypiikki ei sekoitu asiaan.
Mutta skorpioneilla on muitakin asentoja kuin nämä toisiinsa takertuneet jalat ja heiluvat hännät ja ne asennot ovat hyvin kuvaavia. Otsa otsaa vasten, pihdit sivulla, hännät pystyssä ja rinta maahan painuneena molemmat painiskelijat seisovat honkaa. Sitten hankautuvat ilmaan kohotetut takaruumiit sivuttain vastakkain, toinen sivelee toistaan, samalla kuin niiden päänivelet ovat taipuneet koukkuun, uudestaan, yhä uudestaan ne kiertyvät yhteen ja taas eroavat. Yhtäkkiä ystävysten pyramidi luhistuu kokoon ja kumpikin lähtee muitta mutkitta käpälämäkeen.
Mitä nuo ottelijat tarkoittavat tällä omituisella asennollaan? Onko se kahden kilpailijan käsikähmää? Ei siltä näytä, sillä kohtaus oli rauhallinen. Seuraavista huomioistani päättäen se on kihlajaiskeimailua. Rakkautta tunnustaessaan skorpioni seisoo päälaellaan.
Jos jatkaisin kuvausta kuten olen alkanut, jos esittäisin yhtäjaksoisesti ne tuhannet pikkupiirteet, jotka olen useiden päivien kuluessa havainnut, niin kertomus tulisi kylläkin lyhyeksi, mutta menettäisi osan mielenkiinnostaan, sillä siitä jäisi pois monet ja joka ilta vaihtelevat yksityisseikat, joita on sangen vaikea järjestelmällisesti ryhmittää. Ei pienintäkään havaintoa saa sivuuttaa näin outoja ja vähän tunnettuja tapoja kerrottaessa. Vaikkakin sama asia tulisi kahdesti sanotuksi, on kuitenkin parempi seurata tapahtumien aikajärjestystä ja esittää pala palalta mitä milloinkin uutta huomasin. Havaintojeni epäjärjestys järjestyy, toinen pikkupiirre tukee ja täydentää toistaan. Siksi seuraavassa jätän puheenvuoron päiväkirjalleni.
Huhtik. 25 p. 1904 — Ohoo! Mitäs tämä on? Ensi kertaa semmoista näen, vaikka aina olen vahdissa. Kaksi skorpionia on vastakkain, pihdit eteen ojennettuina ja toisissaan kiinni. Se on ystävällinen kädenpuristus eikä taistelun alkusoitto, sillä molemmat toverukset kohtelevat toisiaan mitä rauhallisimmin. Ne ovat eri sukupuolta. Toinen on turpea ja tumma, se on naaras, toinen jokseenkin hoikka ja vaalea, koiras. Hännät kauniisti kiertyneinä aviopari kävelee hillityin askelin lasiruudun ohi. Koiras on viejänä ja marssii takaperin sysimättä ja kohtaamatta vastarintaa. Tottelevaisena seuraa naaras, koiraan pihdit kiinni sen pihdeissä, silmäkkäin johtajansa kanssa.
Matkalla pysähdytään, mutta ei vaihdeta otetta. Suuntaa muutetaan milloin sinne milloin tänne, häkin toisesta päästä toiseen. Mikään ei viittaa kävelijöitten varsinaiseen päämaaliin. Ne käyskentelevät kuten vetelehtijät ja heittelevät toisilleen silmäyksiä. Siten kävelee sunnuntaisin iltamessun jälkeen kylän nuoriso maantiellä "itse kukin Eevoineen".
Usein ne tekevät mutkia. Koiras aina määrää uuden suunnan. Päästämättä käsiään se tekee sirosti täyskäännöksen ja asettuu toverinsa kanssa kyljittäin. Silloin se hetkisen hyväilee naaraan selkää litteäksi painetulla hännällään, mutta naaras ei liiku, ei hievahda.
Pitkän tunnin minä katselen tuota loppumatonta menemistä ja tulemista. Osa meidän väestämme on kanssani ihmettelemässä tätä omituista näytelmää, jota ei kukaan koskaan maailmassa ole nähnyt, ei ainakaan kukaan kykenevä havainnontekijä.