— Hänellä on kuumetta, — ajatteli Rose-Marie.
Ja hän sulki silmänsä uudelleen.
— Hänen kuumeensa tulee kestämään kauan, hän tulee yhä heikommaksi ja kentiesi minä jo tänä syksynä olen vap…
— Sähkösanoma tohtori Chevrierille on lähetetty, — sanoi Etienne, joka siinä silmänräpäyksessä astui sisälle.
Rose-Marie avasi silmänsä, loi ne sihteeriin ja riensi ulos ikäänkuin hän olisi peljännyt jäädä yksin noiden kahden miehen kanssa.
— Minä olen onneton olento, — huokasi hän ja polvistui ristiinnaulitun kuvan eteen huoneessaan.
Ja hän rukoili.
* * * * *
Hän jäi kauaksi polvilleen lukien rukouksia korkealla äänellä ja koetteli lykätä luotaan pahoja ajatuksia, jotka hiipivät häneen. Hän rukoili taivasta parantamaan Miralez, hän lupasi tehdä pyhiinvaellusretken Saint-Anne-d'Aurayhin, jos Lorenzo ei sortuisi perinnölliseen keuhkotautiinsa.
Mutta hänen äänessään oli vilpillinen kaiku. Ja miten paljon hän rukoilikin, kieltäytyi hänen sydämensä ottamaan osaa siihen.