Sargosin linnassa oli ajanmukaisesti ja komeasti sisustetut huoneustot, joissa edesmennyt Etiennen pappisvihaaja iso-isä tavallisesti unohti liikemaailman huoliaan. Itse linna oli suuri nelineliömäinen, kaksinkertainen ja tornilla varustettu. Se oli rakennettu havumetsän keskellä olevalle kunnaalle.
Linnan itäisellä sivustalla oli viheriäitä nurmikoita, pohjoisesta näkyi pieni sisäjärvi, joka sai vetensä Leyren lisäjoesta. Etelässä ja idässä ympäröitsi linnaa keittiökasvitarhat, joista kohottautui muutamia laihoja omenapuita. Näiden takana oli synkeä ja sankka havumetsä.
Etempänä linnasta oli toiselle kunnaalle rakennettu Kiinalaiskuosinen kioski, johon johti kiemurteleva kävelytie. Toisella kunnaalla oli tuuliviiri, jossa tuuli leikitteli kuin vallatoin poikanen.
Tohtori Chevrier tarkasteli kaikki huoneet ja valikoitsi erään kasvirakennuksen Miralezille. Se oli suuri ja varustettu aistikkailla paviljongeilla. Täällä otti Miralez huoneen alikerroksessa ja palvelijat yläkerroksen. Rose-Marie otti itselleen toisen kerroksen. Etienne ja Dominica jäivät päärakennukseen.
Miralez yritti, aseet saatuaan, miekkailla, vaan siitä hänen oli luovuttava voimattomuuden takia ja tyydyttävä ampumaan maaliin.
Rose-Marie teki pitkiä kävelymatkoja Etiennen seurassa, joka kohteliaasti näytteli hänelle ympäristöä, tehtaita, järviä, hiekkakunnaita y.m. Joskus seurasi heitä Dominica, joka kuitenkin pysytteli jälempänä ollen noukkivinaan kukkasia tai etsivinään oravia puista. Eräänä iltana oli Rose-Marie mennyt vetelään suohon, jolloin Etienne tarjosi kätensä eikä hänellä ollut mitään muistuttamista tarjousta vastaan. Usein puhelivat he vilkkaasti, vaan välisti vaipui Rose-Marie ajatuksiinsa. Koskaan ei hän enää koketeerannut eikä puhunut rakkaudesta. Hän ei ylpeillyt kauneudellaan eikä koettanut sillä viehättää. Hän oli onnellinen saadessaan olla Etiennen läheisyydessä. Joka aamu sitoi hän kanervakukista vihon, jonka Dominica sai asettaa Etiennen huoneeseen.
Kerran olivat he järven rannalla. Etienne meni venheeseen ja jonkin varomattoman liikkeen vuoksi oli kaatumaisillaan venheensä kanssa tottumatoin kun oli sitä hoitelemaan. Sen nähtyään päästi Rose-Marie hätähuudon rientäen rantaan:
— Tulkaa heti maalle elkääkä koskaan enää astuko tähän pieneen venheeseen, — sanoi hän vakavana.
Hän oli hyvin vaalea ja silmänsä täyttyivät kyynelistä.
Ihmeissään katsoi Etienne hänen päällensä, jolloin heidän katseensa yhtyivät.