— Siitä on jo kauan aikaa kun minä olen mitään kuulumisia saanut neiti Sartillyltä ja olen senvuoksi hyvin levoton. Jos te tahtoisitte antaa minulle lomaa, lähtisin Bontucqiin.
Mutta Rose-Marie ei ollut tähän myöntyväinen. Hän selitti että neiti Sartilly voi varsin hyvin ja olisi sopimatonta jättää hra Miralezia kun hän oli niin heikko. Eikähän työtäkään puuttunut.
Hänen äänensä värisi sanoessaan näitä sanoja, ja estääkseen matkaa Bontucqiin lähetettiin Etienne ensin Bordeauxiin, sitten Pariisiin ja lopulta Marseilleen. Rose-Marie piti huolta siitä, ettei häneltä kiireellisiä töitä puuttunut.
Eräänä aamuna tuli hän Etiennen luo kehoittaen häntä lähtemään lääkärin luokse Archachoniin. Hän lähti heti luvaten palata illalla takaisin. Oli kuuma päivä. Ja Rose-Marie nousi illan hämärtäessä hiekkakukkulalle nähdäkseen vilahduksen junasta joka toisi Etiennen kotiin. Mutta katsahtaessaan kirkasi kauhusta: koko se ilmansuunta oli yhtenä tulimerenä havumetsä oli tulessa.
Rose-Marie tuli linnaan. Hän riensi torniin nähdäkseen paremmin. Näky oli kauhistuttava. Koko metsän pohjoinen osa oli ilmiliekkien vallassa. Ja valtavien savupatsaiden takana leveni tuli hirvellä vauhdilla.
Rose-Marieta värisytti.
— Mutta Etiennen täytyy olla tuolla! — huudahti hän. — Jumalani.
Hän riensi kutsumaan Dominicaa torniin.
— Eikö tie Sargosista La Motheen käy juuri tuolta?
— Tietysti, — vastasi palvelustyttö kauhuissaan nähdessään liekit.