— Ja jos linna syttyisi tuleen? — sanoi hän ja seisahti. — Niin palakoon ja kaikki mitä siinä on! Mitä minä siitä huolin!
— Etienne! — huusi hän useita kertoja.
Mutta hän näki ainoastaan talonpoikia, jotka pakenivat kuka minnekin. Kaikilla heillä oli kantamuksia, joita halusivat tulesta pelastaa. Säikähtyneet naiset heittelivät akkunoista vuodevaatteita, huonekaluja y.m. tavaroita, joitten yli lammaskatraat hyppelivät määkien ja hätäytyneinä.
Mutta Rose-Marie ei sitäkään nähnyt.
— Ettekö ole nähnyt herra Etienne Hontarrèdeä? — kysyi hän kaikilta ohirientäviltä.
Eikä kukaan ollut häntä nähnyt.
Ja yhä riensi rouva Miralez. Tuli kohisi kuten myrskyisä meri. Silloin tällöin näkyi korkeita tulipatsaita kohoavan kohti korkeutta. Se oli joku tärpättitehdas, jonka liekit saavuttivat. Ja siitä ryntäsi tuli uudella voimilla kohti sankkaa metsää. Ja siinä seisoi Rose-Marie liekkien loisteessa, huutaen:
— Etienne! — yhä tuskaisemmalla äänellä.
Ei kukaan vastannut.
Missä hän mahtoikaan olla? Mihin suuntaan lähtisi häntä etsimään?