Vastaan tulevaa tulimerta väistääkseen kiiruhti hän metsään.
Edessään näki hän kohta ihmisiä juoksentelemassa erään asumuksen ympärillä. Hän riensi sinne. Siellä koetettiin pelastaa parhaimpia talon tavaroita.
Väki äänekkäästi puheli:
— Tämä kaikki on rautatien vika. Veturin kipinöistä tämä tulimeri on syttynyt. Jo kolme kilometriä on metsää palanut. Eikä se sammu ennenkuin hakataan aukeama Gujan-Mestrassa.
Ja Rose-Marie näki eräät paarit, joille asetettiin muuan haavoittunut mies. Hän lähestyi paareja, mutta poliisimies ehkäisi häntä lähenemästä. Mutta pian hän näki paarimiesten kauempana palaavan. Hän tarkasti miehiä. Toinen niistä oli pitkä, solakka, komea.
— Etienne! — huudahti hän.
Etienne siellä olikin. Ja Rose-Marie alkoi rientää lammikon ympäri, joka oli heidän välillään.
— Etienne! — huusi hän toistamiseen. Mutta häntä ei kuultu. Paarimiehet katosivat näkyvistä. Hän riensi lähemmä tulen uhkaamaa taloa ja näki Edennen varjon tulen loimussa.
— Onneton! Mitä teette? — huusi hän hyökäten nuorta miestä kohden. —
Siinä saatte surmanne! Paetkaamme.
Etienne säpsähti tuntiessaan rouva Miralezin.