He saapuivat lirisevän puron reunalle.
— Istahtakaamme tähän, — sanoi Rose-Marie. — En jaksa enempää.
Hän laskihe puron reunalle pyytäen Etiennenkin istuutumaan. Eikä enää jaksanut pidättäytyä, vaan tarttui Etiennen käteen, jonka vei huulilleen.
— Etienne! — kuiskasi hän nyyhkyttäen.
Entinen munkki hämmästyi. Hän koetti hiljaa vetää kättänsä pois.
— Miksi siten teette? — sanoi rouva. — Miksi ette nyt tahdo?
Ja tuon »nyt» kuullessaan oli Etienne kuulevinaan Miralezin yskän kihnutusta.
Mutta hän ei ollut kuulevinaan sitä vaan vastasi lempeästi:
— Rouva Miralez, minä sanoin sen jo Ile des Marchesissa.
— Ah, silloin ei ollut kuten nyt, — sanoi hän peittäen kasvonsa
Etiennen olkaa vasten. — Ajatelkaahan vaan!