— Ei, ei, en tahdo — vastasi rouva kiivaasti. — Hän ei saa tulla tänne!
Ah, Dominica raukka, jospa tietäisit!
Ja kyynelvirran valuessa kertoi Rose-Marie mitä oli tapahtunut.
— Se ei minua kummastuta, arvasin koko joukon asioita, — vastasi hän.
— Sillä miehellä ei ole lainkaan sydäntä. Mutta älkää peljätkö, rouva
Miralez!
Ja Dominica heristi nyrkkiänsä merkitsevästi kohti kasvihuonetta.
— Vai niin, onko asia sitä laatua! — jatkoi hän. — Hän tahtoo mennä naimisiin neiti Sartillyn kanssa… Mutta hän ei ole vielä saanut häntä!
— Hän saa hänet koska vaan tahtoo. Dominica. Nti Sartillyhan häntä aivan jumaloi!
— Jos hän tänään häntä jumaloi, saattaa hän jo huomenna inhota häntä.
— Kuinka niin?
— Sehän on aivan yksinkertaista. Eikö rouva todellakaan ole sitä vielä ajatellut? Rouva on liika hyvä! Minä rouvan sijassa olisin jo aikoja sitten järjestänyt sen asian. Herra Etiennehän sanoi ettei hän ole vapaa. Miksi ei voitaisi toimia niin että hän saa vapautensa? Eihän tarvita enempää kuin kirjoittaa neiti Sartillylle että hän on uskoton hänelle… Mutta nyt kuulen hänen askeleensa. Menen etsimään paperia ja kynän.
— Mitä ajatteletkaan, Dominica — huusi Rose-Marie.