Mutta palvelijatar oli jo poissa.
Etienne samassa tulikin sisään. Kun hän aukaisi oven ja näki rouvan ylhäällä, huudahti hän hämmästyksestä:
— Kuinka olenkaan iloinen että taas olette terve — sanoi hän. — Koetin kiiruhtaa, vaan en löytänyt hajusuoloja ja pelkäsin herättäväni herra Miralezin. Ettekö enää tunne pahoinvointia? Sepä hanskaa! Ei ole muita kuin yksi Sargosissa kuollut, multa haavoittuneita lienee tusinan verran. Junan täytyi kulkea suorastaan liekkien välistä, mutta veturinkuljettaja lisäsi vauhtia niin että suoriuduttiin onnellisesti… Mutta tehän tahtonette levätä, rouva Miralez?
Hän lörpötteli salatakseen hämmästystään ja vähällä piti ettei hän pyytänyt anteeksi, ottanut luota hienoa valkoista kättä omaansa ja vienyt huulilleen.
Mutta rouva Miralez ei virkkanut sanaakaan
Dominica tuli sisälle.
— Jätän teidät nyt — sanoi Etienne. — Ettehän tarvitse minua enää, rouva Miralez? Hyvää yötä!
Hän puristi valkoista kättä hiukan enemmän kuin tavallisesti. Mutta
Rose-Marien käsi oli veltto.
Ja hän kiiruhti huoneesta.
Dominica lähestyi emäntäänsä laskien pöydälle mustepullon, kynän ja paperia.